Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Kermainen lohikastike

Yleensä kalat syödään meillä kokonaisina fileinä, mutta ajattelin kerrankin kokeilla kastiketta, jossa kala on mukana kastikkeen joukossa. Lohen kanssa kermainen kastike tuntui luontevimmalta ja sekaan lisäilin meille mieluisia mausteita. Kastikkeesta tulikin mukavan mausteista, mutta ilman, että lohen oma maku ei peittynyt. Kastike sopii oikein hyvin syötäväksi niin riisin kuin pastan kanssa. Aivan erityisen hyvää se on itsetehdyn, gluteenittoman tuorepastan kanssa. Siihen reseptin löytää täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

400g lohifileetä (ilman nahkaa), kuutioituna
1 sipuli, kuutioituna
1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
1 rkl oliiviöljyä
puolikas (gluteeniton) kasvisliemikuutio, hienonnettuna
2 dl ruokakermaa
puolikas rasia miniluumutomaatteja, neljään osaan leikattuna
reilu ripaus tulista chilirouhetta
reilu ripaus mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa, silputtuna

Hienonna sipulit ja kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä. Kuullosta sipuleita muutama minuutti ja lisää paloiteltu kala pannulle. Kun kalakuutiot alkavat kypsyä, lisää pannulle kerma, hienonnettu kasvisliemikuutio, puolitetut miniluumutomaatit ja mausteet. Hauduttele kastiketta kymmenisen minuuttia ja lisää lopuksi basilikasilppu ja sekoita huolellisesti. Tarjoile kastike haluamasi lisukkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti