Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 5. tammikuuta 2018

Helppo ja nopea itsetehty chilimajoneesi

Aina vuoden alussa työkiireet ovat niin massiivisia, että jaksaakseni sen hässäkän läpi, siirryn joksikin aikaa ns. hiilihydraattitietoiseen ruokavalioon. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pääasiallinen hiilihydraatin lähde on kasvikset. Lautaselta karsitaan myös sokeri ja maitotuotteet kokonaan pois. Tämän olen huomannut toimivan minulla erittäin hyvin, jaksamiseni on aivan eri luokkaa ja ruualla on selkeä vaikutus myös yleiseen mielialaan. Muutaman viikon päästä pystyy siirtymään siihen, että kerran viikossa pitää yhden päivän, jolloin nauttii myös niitä aineksia, jotka muun ajan viikosta on pois ruokalistalta. Päädyin tekemään gluteenittomia kananugetteja (niiden resepti löytyy aiemmasta postauksestani) ja kaipasin niiden kylkeen jotain muutakin kuin kasviksia. Majoneeseja olen tehnyt ennenkin, mutta erityisen helppoa ja takuuvarmasti onnistuvaa reseptiä en ole ennen löytänyt. Sellainen tuli kuitenkin vastaan ja löysinkin uuden pohjan todella maistuvalle chilimajoneesille. Toisin kuin kaupan valmismajoneeseissa, tämä ei pidä sisällään lainkaan sokeria. Majoneesipohjan alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (n. 3dl valmista majoneesia)

1 huoneenlämpöinen kananmuna
2 dl oliiviöljyä
1 tl Dijon-sinappia
0,5 tl valkoviinietikkaa
pieni ripaus ruususuolaa

2 tl Santa Marian Sambal Oelek -chilitahnaa
2 rkl Meiran chilimausteseosta

Valmista majoneesi korkeassa ja kapeassa astiassa, johon sauvasekoitin sopii. Jotta majoneesi onnistuu, on tärkeää, että kaikki ainekset ovat huoneenlämpöisiä. Riko huoneenlämpöinen kananmuna astiaan niin, että keltuainen pysyy ehjänä. Kaada oliiviöljy kananmunan päälle ja lisää Dijon, valkoviinietikka ja pieni ripaus suolaa. Aseta sauvasekoitin astiaan siten, että keltuainen peittyy kokonaan ja sekoitin on pohjaa vasten. Käynnistä sauvasekoitin ja vatkaa, kunnes majoneesi paksuuntuu ja öljy on sekoittunut kokonaan kananmunan sekaan. Sauvasekoitinta voi nostaa varovasti, jos öljy ei mahdu valumaan sen pään ohi. Kun öljy on kokonaan sekoittunut, mausta majoneesi Sambal oelekilla ja chilimausteseoksella. Laita majoneesi jääkaappiin maustumaan hetkeksi ennen tarjoilua. Majoneesi säilyy jääkaapissa tiiviissä astiassa pari päivää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti