Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

lauantai 10. helmikuuta 2018

Gluteenittomat blinit

Satuin taas taannoin poikkeamaan Four Seasons Fish -kalakauppaan ja heillä oli tarjolla gluteenittomia blinejä. Niitä tarttui silloiselta reissulta muutama mukaan ja aiheesta innostuin niin paljon, että päätin kokeilla tehdä gluteenittomia blinejä myös itse. Meillä on tehty blinejä nimittäin viimeksi silloin, kun minäkin vielä pystyin käyttämään vehnää ruokavaliossani. Ja siirtymisestäni gluteenittomaan elämään on kuitenkin jo pari vuotta aikaa! Olikin siis korkea aika taas tehdä blinejä itse. Blinit ovat aivan mahtavia, koska täytteeksi voi laittaa oikeastaan mitä vaan. Tällä kertaa meillä tarjoiltiin blinit kolmella eri täytevaihtoehdolla; perinteinen mätitäyte (siianmäti, smetana, punasipuli, ruohosipuli), sweet chili katkaravut (katkarapuja, kermaviili, sweet chili -kastike) ja suolaisen makea täyte (päärynä, aurajuusto, saksanpähkinä, vaahterasiirappi).



Ainekset: (n. 30 pientä bliniä)

5 dl täysmaitoa
25g tuorehiivaa
3,5 dl tattarijauhoja

3 keltuaista
200g kermaviiliä
ripaus ruususuolaa
3 valkuaista, vaahdotettuna

voita paistamiseen

Lämmitä maito mikrossa tai kattilassa liedellä kädenlämpöiseksi. Kaada maito syvään astiaan ja sekoita joukkoon hiiva. Lisää tattarijauhot muutamassa erässä koko ajan sekoittaen. Anna taikinan tekeytyä 3-4 tuntia huoneenlämmössä liinalla peitettynä. Tämän jälkeen lisää taikinan joukkoon keltuaiset, kermaviili ja ripaus ruususuolaa. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää kevyesti käännellen taikinan joukkoon. Kuumenna lettupannu keskilämmöllä ja paista blinit kypsiksi tavallisten lettujen tapaan. Tarjoile paistamisen jälkeen haluamiesi täytteiden kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti