Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 23. helmikuuta 2018

Tummaksi paahdettua tonnikalafileetä

Tonnikalafileetä tulee tehtyä harvemmin, koska aviomies jossain vaiheessa oli sitä mieltä, että hän ei siitä niinkään välitä. Päädyimme eräänä viikonloppuna suosiolla kokkaamaan itse omat ruokamme ja siinä yhteydessä keksin laittaa itselleni tonnikalaa. Annokseni valmistuttua mieheni kuitenkin suostui fileetä maistamaan ja totesi ykskantaan; tätä olisi voinut itsekin syödä! Tästä intoutuneena tein meille taannoisena viikonloppuna taas perinteisen lauantaimenun ja varovasti ehdotin, josko tonnikalafilee voisi olla pääraaka-aina. Mieskin siitä innostui, joten päätin rohkeasti vähän muokata tätä ihanaa tuttua reseptiä. Muokkasin kastikkeen reseptia niinkin vähän, että chilistä poistin sekä siemenet, että malton, jotta ainoa tulisuus tulee inkivääristä. Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, etenkin kun kalafileen pintaan tulevaan mausteseokseen laitoin cayannepippuria, niin polte pysyi maltillisena. Cayannepippuri voi myös jättää mausteseoksesta kokonaan pois, jos kaipaa miedompaa kokonaisuutta. Ja ilmeisesti aviomiehen pää on käännetty; maistuu tonnikalafilee hänellekin myös jatkossa.



Ainekset: (2 hengelle)

2 kpl tonnikalan fileepihvejä
tilkka oliiviöljyä

Mausteseos:
2 rkl paprikajauhetta
1 rkl oreganoa
1 rkl timjamia
1 tl sipulijauhetta
1 tl valkosipulijauhetta
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa
(0,5 tl cayannepippuria)

Sekoita mausteseoksen ainekset keskenään. Mikäli et kaipaa reilua tulisuutta ruokaa, jätä cayannepippuri kokonaan pois. Kuivaa tonnikalafileepihvien pinta talouspaperilla ja painele mausteseosta reippaasti fileen molemmin puolin. Kuumenna tilkka oliiviöljyä paistinpannulla ja kypsennä tonnikalafileepihvit nopeasti molemmin puolin. Huomioi, ett filee pitää jättää keskeltä raa'aksi, muuten se maistuu purkkitonnikalalle. Tonnikalafilee myös jatkaa kypsymistä pannulta poistamisen jälkeen, joten valmista kaikki muut annoksen osat ennen fileiden paistamista. Siivuta halutessasi fileepihvit ja tarjoile haluamasi kastikkeen ja lisukkeen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti