Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Vuohenjuustomoussea ja paprikahilloketta

Ihastuin taannoin kaupasta löytämiini gluteenittomiin hapanleipänappeihin. Gluteenivamman vuoksi kun en voi syödä mitään ruistuotteita, näissä oli sellainen ihana hapankorpun tyylinen maku ja rapeus. Alun perin suunnittelin tekeväni vuohenjuustomoussen lisäksi perinteistä paholaisenhilloa, mutta täältä löytämäni hillokeresepti kuulosti niin herkulliselta, että muutin suunnitelmaa. Pieniä muokkauksia tein linkin reseptiin sen mukaan, mitä aineksia meiltä löytyi kaapeista valmiina. Vuohenjuustomoussen ja paprikahillokkeen liitto hapanleipänappien kanssa oli kerrassaan syntisen hyvää. Nämä ovat vielä niin helppoja valmistaa, että toimivat hienosti alkuruokana tai vaikkapa juhlissa tarjottavana.



Ainekset: (2 hengelle)

Chili-paprikahilloke:
puolikas punainen paprika, hienonnettuna
punainen chili, hienonnettuna
1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
ripaus ruususuolaa
ripaus valkopippuria
3 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 dl vettä
1 dl hillosokeria

Vuohenjuustomousse:
100g President vuohenjuustoa
0,5 dl punaista maitoa
ripaus mustapippuria

tuoretta ruohosipulia, hienonnettuna
gluteenittomia hapanleipänappeja

Valmista ensimmäisenä chili-paprikahilloke. Hienonna paprika, chili ja valkosipuli. Kiehauta pienessä kastikekattilassa etikan, hunajan ja valkopippurin kanssa paprika, chili ja valkosipuli, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää joukkoon vesi ja hillosokeri ja keitä kymmenisen minuuttia. Anna hillokkeen jäähtyä ja valmista vuohenjuustomousse sekoittamalla ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. Annostele moussea gluteenittomien hapanleipänappien päälle ja lisää sen päälle hilloketta. Koristele hienonnetulla ruohosipulilla ja tarjoile heti.

torstai 5. heinäkuuta 2018

Ihanan herkullinen gluteeniton pizza

Tämän pizzan ajatus syntyi siitä, että teki mieli syödä jotain ihanaa, mutta raikasta ruokaa. Pizzaa ei varsinaisesti mitenkään erityisen raikkaaksi voi kutsua, mutta tuhtien täytteiden sijaan tuoreet viikunat ja ilmakuivattu kinkku tuntuivat suorastaan keveältä ratkaisulta. Kun kehittelin ajatusta täytteistä, luin useammasta eri lähteestä siitä, miten aito pizzakastike onkin ns. kylmäkastike, eikä sitä kuulukaan keitellä kasaan, kuten itsekin olen aiemmin tehnyt. Lähdimme rohkeasti kokeilemaan, mitä saamme aikaan tällä idealla, tomaattikastikkeen ja täytteiden osalta ja lopputulos oli kerrassaan herkullinen! Tämä oli kiistatta parasta gluteenitonta pizzaa, mitä meillä on koskaan tehty!


Ainekset:

Pizzapohja:

2 dl vettä
2tl kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
ripaus ruususuolaa

Tomaattikastike:

tölkki miniluumutomaatteja (säilyke)
1-kyntinen valkosipuli
tuoretta basilikaa
tilkka oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa

Täyte:

tuoreita viikunoita, siivutettuna
mozzarellaa, siivutettuna
ilmakuivattua kinkkua
rucolaa

Valmista ensin tomaattikastike, jotta se ehtii maustua jääkaapissa tovin. Laita miniluumutomaatit, valkosipulin kynsi ja basilikan lehdet syvään astiaan. Survo ne sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon tilkka laadukasta oliiviöljyä ja mausta pienellä ripauksella ruususuolaa. Laita kastike jääkaappiin maustumaan mielellään vähintään tunniksi. Valmista seuraavaksi pizzapohja. Sekoita jauhot ja kuivahiiva. Lisää jauho-hiivaseos, suola ja oliiviöljyä hieman kädenlämpöä kuumempaan veteen ja sekoita tasaiseksi. Taikinan kuuluu olla varsin löysää, joten tätä ei kannata pelästyä. Kaada syvään lautaseen hieman oliiviöljyä ja kasta toinen kämmen siihen. Levitä öljyisen käden avulla taikina uunipellille ja kostuta kättä tarvittaessa uudelleen öljyssä, jotta taikina ei tartu käteen. Gluteenittoman taikinan kanssa kannattaa taikina laittaa suoraan puhtaalle pellille, ilman leivinpaperia. Levitä tomaattikastike pizzapohjan pintaan ja kypsennä 225-asteisessa uunissa hetken aikaa, kunnes pohja alkaa olla lähes kypsä. Lisää pizzapohjan päälle kaikki muut täytteet paitsi rucola ja laita vielä uuniin hetkeksi, kunnes mozzarella alkaa sulaa. Lisää pizzan päälle rucola ja tarjoile heti.