Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

lauantai 21. heinäkuuta 2018

Vuohenjuustomoussea ja paprikahilloketta

Ihastuin taannoin kaupasta löytämiini gluteenittomiin hapanleipänappeihin. Gluteenivamman vuoksi kun en voi syödä mitään ruistuotteita, näissä oli sellainen ihana hapankorpun tyylinen maku ja rapeus. Alun perin suunnittelin tekeväni vuohenjuustomoussen lisäksi perinteistä paholaisenhilloa, mutta täältä löytämäni hillokeresepti kuulosti niin herkulliselta, että muutin suunnitelmaa. Pieniä muokkauksia tein linkin reseptiin sen mukaan, mitä aineksia meiltä löytyi kaapeista valmiina. Vuohenjuustomoussen ja paprikahillokkeen liitto hapanleipänappien kanssa oli kerrassaan syntisen hyvää. Nämä ovat vielä niin helppoja valmistaa, että toimivat hienosti alkuruokana tai vaikkapa juhlissa tarjottavana.



Ainekset: (2 hengelle)

Chili-paprikahilloke:
puolikas punainen paprika, hienonnettuna
punainen chili, hienonnettuna
1-kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
ripaus ruususuolaa
ripaus valkopippuria
3 rkl valkoviinietikkaa
1 rkl hunajaa
1 dl vettä
1 dl hillosokeria

Vuohenjuustomousse:
100g President vuohenjuustoa
0,5 dl punaista maitoa
ripaus mustapippuria

tuoretta ruohosipulia, hienonnettuna
gluteenittomia hapanleipänappeja

Valmista ensimmäisenä chili-paprikahilloke. Hienonna paprika, chili ja valkosipuli. Kiehauta pienessä kastikekattilassa etikan, hunajan ja valkopippurin kanssa paprika, chili ja valkosipuli, kunnes ne alkavat pehmetä. Lisää joukkoon vesi ja hillosokeri ja keitä kymmenisen minuuttia. Anna hillokkeen jäähtyä ja valmista vuohenjuustomousse sekoittamalla ainekset keskenään tasaiseksi tahnaksi. Annostele moussea gluteenittomien hapanleipänappien päälle ja lisää sen päälle hilloketta. Koristele hienonnetulla ruohosipulilla ja tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti