Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 21. lokakuuta 2016

Cobb-salaatti

Salaatit ovat mitä mainiointa arkiruokaa, täyttäviä ja pääasiassa varsin nopeita valmistaa. Näin syksyn kylmetessä ja pimetessä salaattikin kaipasi tuhtiutta. Vaihtoehtoja pohtiessani mieleeni palautui eräs salaatti, jota aikoinaan tuli syötyä varsin usein lounaaksi; Cobb-salaatti. Siinä on ihanaa avokadoa, mausteista kanaa ja kermaisen pehmeää Aurajuustoa. Rapean pekonin suolaisuutta unohtamatta. Vielä kun mieheni totesi, ettei moista salaattia ole koskaan syönyt, oli selvää, että sitähän meillä laitetaan. Tässä oma versioni kyseisestä salaatista ja mikä parasta, tämä keräsi mieheltäni niin paljon kehuja, että pääsee meillä uudestaankin tarjoiluun.



Ainekset: (2 hengelle)

250g broilerin fileitä
2 rkl Meiran cajunmaustetta
tilkka oliiviöljyä

puolikas kerä jäävuorisalaattia
2 tomaattia, siivutettuna
2 avokadoa, kuutioituna
(tilkka limen mehu estämään avokadoa tummumasta)
100g Aura-juustoa, murusteltuna
85g Amerikan pekonia, paahdettuna

Kastike:
3 rkl oliiviöljyä
2 rkl punaviinietikkaa
1 tl Dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
reilu ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa

Aloita sekoittamalla kaikki kastikkeen ainekset keskenään. Siirrä kastike jääkaappiin makustumaan hetkeksi. Sillä välin kuumenna kuiva pannu keskilämpöä kuumemmaksi ja paahda pekonisiivuihin rapsakka paistopinta. Varo polttamasta pekonia. Siirrä siivut talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy niistä pois. Taputtele cajunmaustetta broilerin fileiden pinnoille. Kuumenna toisella pannulla tilkka oliiviöljyä ja paista fileet siinä kypsäksi. Annostele lautasille jäävuorisalaattia, siivutettua tomaattia, avokadokuutioita, paloiksi leikattua broilerinfileetä, paloiteltua pekonia ja murustele päälle reilusti Aura-juustoa. Lisää kastiketta annoksiin ja tarjoile heti.

maanantai 17. lokakuuta 2016

Tuplamousse

Siinä missä viikonloput ovat meillä muutenkin ruokajuhlaa, ne ovat sitä aivan erityisesti silloin, kun saamme vieraita. Viikonlopun valmistelut jäivät minulta hieman viime tinkaan ruuan suhteen ja päätinkin tempaista jälkiruuan osalta mahdollisimman helpon ratkaisun. Nutellamoussea tuli kokeiltua jo aiemmin ja mietin, voisiko sitä vielä jotenkin jalostaa. Kukapa ei valkosuklaasta tykkäisi ja sen vuoksi päätinkin tempaista tuplamoussen, helpoimmalla mahdollisella tavalla! Nämä jälkkärit voi hyvin tehdä jo heti aamusta jääkaappiin odottamaan, joten aika ei mene vieraiden kanssa olemisen sijaan jälkiruuan väsäilyyn. Vähän jännitin, mahtaako makumaailma olla tylsä kun aineksia on tosiaan vain tuo neljä, mutta oikein hyväähän tästä tuli. Makeaa, ihan oikein mahan täydeltä, tästä kyllä sai. Ja taas kerran totesin, ettei hyvän jälkiruuankaan tarvitse olla monimutkaista.



Ainekset: (4 hengelle)

Valkosuklaamousse:
2 dl kuohukermaa
130g valkosuklaata, sulatettuna

Nutellamousse:
2 dl kuohukermaa
4 rkl Nutellaa

Aloita valmistamalla valkosuklaamousse. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää valkosuklaa kerman joukkoon ja vatkaa huolellisesti sekaisin. Annostele valkosuklaamoussea cocktaillaseihin ja siirrä ne jääkaappiin hetkeksi. Vatkaa toinen kuohukerma hieman jämäkämmäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon Nutella. Vatkaa huolellisesti sekaisin. Lisää nutellamoussea jokaiseen annokseen ja laita mousset jääkaappiin asettumaan vähintään kahdeksi tunniksi. Annokset voi koristella halutessaan tarjoiluhetkellä esimerkiksi tuoreilla marjoilla.

tiistai 11. lokakuuta 2016

Chilikanaa avokado-paprikahöystöllä

Joskus sitä osaa yllättää itsensäkin. Kaikki lähti liikkeelle siitä, että mieli teki avokadoa ja ajatus perinteisen avokadopastan toteuttamisesta ei innostanut. Yksinkertaisia aineksia yhdistämällä onnistuinkin löytämään varsin herkullisen makuyhdistelmän. Eikä tämän ruuan valmistukseen kulu turhan paljoa aikaa, joten kehittelinkin sattumalta oikein mainion arkiruokareseptin.



Ainekset: (2 hengelle)

300g broilerin fileesuikaleita
yksikyntinen valkosipuli, hienonnettuna
2 tl sambal oelek -chilitahnaa
1 rkl (gluteenitonta) soijaa
ripaus mustapippuria
pieni nokare voita

punainen paprika, hienonnettuna
2 salottisipulia, hienonnettuna
pieni nokare voita
2 avokadoa, kuutioituna
3 rkl sitruunanmehua
2 tl raastettua sitruunan kuorta
1,5 rkl oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
(ripaus tuoretta persiljaa)

Schärin gluteenitonta Pipe-pastaa

Hienonna valkosipuli, paprika ja salottisipulit. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota paprikaa ja salottisipulia siinä hetki. Kun ne alkavat hieman pehmenemään, siirrä ne pois pannulta syvään kulhoon. Kuumenna pannulla uudelleen pieni nokare voita ja lisää broilerin fileesuikaleet ja valkosipuli pannulle. Anna suikaleiden kypsyä hetki ja lisää sambal oelek pannulle. Lisää joukkoon myös soija ja raasta ripaus mustapippuria myllystä. Sekoita huolellisesti. Sillä välin kun broileri kypsyy kunnolla, lisää paprikan ja salottisipulin joukkoon kuutioidut avokadot ja mausta seos oliiviöljyllä, sitruunan mehulla ja kuorella. Lisää myös ripaus mustapippuria ja ruususuolaa seokseen. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Annostele lautasille pastaa, avokado-paprikahöystöä ja broilerin suikaleita. Tarjoile heti.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Gluteeniton pizzapohja

Onni on mies, joka osaa kokata. Allekirjoitan tämän täysin. Meillä minä olen se hifistelijä, mutta etenkin luovuudessa aviomieheni on aivan omaa luokkaansa. Hauskinta tässä on se, että ennen kuin tapasimme toisemme, ruuanlaitto ei ollut meistä kummallekaan muuta kuin keino saada vatsa täyteen. Oikeat ihmiset vaan tuovat toisistaan parhaat puolet esiin ja ennen kaikkea, auttavat löytämään niitä ihan uusiakin puolia! Mieheni on ollut meillä jo monta vuotta perheemme pizzamestari, eikä suotta. Nytkin kun minun vuokseni on vehnätuotteet jätetty pois ruokavaliosta, kotona tehdyn pizzan ilosta ei ole tarvinnut luopua. Tässä meidän hyväksi toteama gluteenittoman pizzapohjan versio. Täytteeksi käykin sitten mikä tahansa, tällä kertaa söimme Kotipizzan idealla tehtyä Burgerpizzaa; pizzamestarin maustamaa naudan jauhelihaa, juustoraastetta, chilimajoneesia, tuoretta vihersalaattia ja cheddarkastiketta.



Ainekset: (pellillinen)

2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
2 rkl oliiviöljyä (+ jonkin verran taikinan levitykseen)
1 rkl ruususuolaa
3 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta (Sunnuntai)

Sekoita jauhot ja kuivahiiva. Lisää jauho-hiivaseos, suola ja oliiviöljyä hieman kädenlämpöä kuumempaan veteen ja sekoita tasaiseksi. Taikinan kuuluu olla varsin löysää, joten tätä ei kannata pelästyä. Kaada syvään lautaseen hieman oliiviöljyä ja kasta toinen kämmen siihen. Levitä öljyisen käden avulla taikina uunipellille ja kostuta kättä tarvittaessa uudelleen öljyssä, jotta taikina ei tartu käteen. Gluteenittoman taikinan kanssa kannattaa taikina laittaa suoraan puhtaalle pellille, ilman leivinpaperia. Täytä pizza haluamallasi täytteillä ja paista 225-asteisessa uunissa, kunnes täytteet saavat väriä ja jos pizzan päällä on juustoa, se sulaa kunnolla.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Graavilohi-avokadotartar

Alkuruokaideoita menneellä viikolla pyöritellessäni, muistelin, ettei meillä ole hetkeen laittettu mitään graavilohesta. Siihen kun yhdistetään vielä yksi lempiaineksistamme, eli avokado, olikin selvää, mitä meillä syötäisiin. Alkuperäinen resepti löytyy täältä. Graavilohi tuli ostettua tällä kertaa Four Seasons Fish -nimisestä myymälästä, joka sijaitsee Rannikkotien (eli kantatie 51) varrella. Asioimme myymälässä ensimmäisen kerran viime kesänä, kun palasimme kesälomareissulta Hangosta ja innostuimme ostamaan kassillisen erilaisia kala- ja äyriäistuotteita. Valikoima on varsin laaja ja kalojen kuin merenelävienkin ystäville löytyy jos jonkinlaista herkkua. Tuotteiden tuoreus on ensiluokkaista, joten asioimme liikkeessä erittäin mielellämme jatkossakin ja suosittelemme sitä myös muille erittäin lämpimästi.



Ainekset: (4 hengelle)

120g graavilohta
2 salottisipulia, hienonnettuna
2 pientä tomaattia, kuutioituna
2 avokadoa, kuutioituna
limen mehu
puolikas ruukku tuoretta tilliä, hienonnettuna
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa
salaattimix

Hienonna sipulit ja kuutioi tomaatit ja avokadot. Sekoita ne keskenään kulhossa ja purista päälle limen mehu. Sekoita joukkoon hienonnettu tilli ja raasta myllyistä ripaus ruususuolaa ja mustapippuria seoksen joukkoon. Hienonna graavilohi ja lisää seokseen. Asettele lautasille salaattisekoitusta ja annostele päälle reilu keko graavilohi-avokadoseosta. Koristele halutessasi tuoreella tillillä ja tarjoile heti kylmän, kuivan samppanjan kera.

G.H.Mumm

lauantai 1. lokakuuta 2016

Syntisen hyvää Nutellamoussea

Nutella suklaalevitettä on tullut käytettyä pääasiassa ihan sellaisenaan mm. lettujen kanssa ja moneen otteeseen olen ottanut talteen netissä vastaantulleita Nutellakakku- ja leivosreseptejä. Jostain syystä niitä en ole kuitenkaan saanut aikaiseksi kokeilla ja tänäkin lauantaina perinteisen menun jälkiruokaa miettiessäni, kakun väsääminen tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän työläältä. Ajatus tästä syntisen herkullisen suklaalevitteen käytöstä jäi kuitenkin muhimaan päähäni ja hieman kiireisellä aikataululla kauppalistaa kasatessani, päätin tehdä helppoa hyvää. Näin ollen vain kolmea ainesta käyttämällä sainkin meille aivan älyttömän herkullisen jälkiruokamoussen rakenneltua. After Eight antaa mukavasti lisämakua minttutäytteellä annokseen, mutta mousse on yksistäänkin niin hyvää, että minttua inhoavat voivat After Eightin jättää huoletta pois. Tällä annoksella lähtee isommankin luokan makeanhimo!



Ainekset: (2 hengelle)

2 dl kuohukermaa
4 rkl Nutella suklaalevitettä

4 After Eight minttutäytteistä suklaapalaa

Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää joukkoon Nutella ja vatkaa ne huolellisesti sekaisin. Annostele moussea cocktail-laseihin ja siirrä ne jääkaappiin jähmettymään vähintään 2 tunniksi. Juuri ennen tarjoilua, nosta mousseannokset jääkaapista pois ja silppua After Eight suklaa annoksiin. Tarjoile heti.