Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hedelmiä ja juustoja

Joudun tunnustamaan, että jälkiruuat eivät ole vahvin osa-alueeni ruuanlaitossa. Monia varsin onnistuneita jälkiruokia on kyllä tullut kokattua, mutta on niitä totaalisia katastrofejakin sattunut, vähän turhankin usein. Viime lauantaille kun loin taas suunnitelmaa perinteisestä lauantaimenusta, ajattelin, että tällä kertaa muu ei kelpaa, kuin täydellinen jälkiruoka. Päätin siihen yhdistää kaksi sellaista ainesta, joiden kanssa ei mielestäni vaan voi epäonnistua. Nimittäin juustoa ja hedelmiä! Olemme mieheni kanssa suuria juustofaneja, niitä on tänäkin vuonna joulupöytäänkin varattu reilusti ja jossain vaiheessa havahduin siihen, että juustojahan tarjoillaan monessa paikassa (jopa Suomessa) myös jälkiruokana. Juustoista manchego on molempien suuri suosikki ja villinä korttina, joulunkin juustovalikoimia silmällä pitäen, nappasin juustotiskiltä mukaani palan tryffeligoudaa. Ja sen verran herkkua se oli, että löytyypä sitä myös meidän joulupöydästä tänä vuonna. Suosittelen nauttimaan tämän annoksen kylmän samppanjan tai täyteläisen punaviinin kera, jotta elämys on täydellinen. Koska sitähän tämä oli, kerrankin täysin onnistunut ja herkullinen jälkiruoka, kaikessa yksinkertaisuudessaan!



Ainekset: (2 hengelle)

200g manchego juustoa
200g tryffeligoudaa

100g kivettömiä viinirypäleitä, puolitettuna
kiwi, siivutettuna
puolikas cantaloupemeloni, kuutioituna
(balsamicoa)

Puolita viinirypäleet, siivuta kuorittu kiwi ja kuutioi cantaloupemelonin puolikas. Leikkaa juustoista reippaita siivuja. Asettele lautaselle hedelmiä ja juustoja. Ripottele halutessasi tummaa balsamicoa annokseen. Tarjoile heti.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Poron sisäfilee punaviini-puolukkakastikkeella ja pinaatti-kermaperunoilla

Viime aikoina olen huomannut itsessäni palavaa halua kokeilla minulle uusia raaka-aineita. Paljon on tullut kokattua ja jos jonkinlaisesta aineksesta, mutta kotimainen riista on minulle yksi vieras aihealue. Silmiini osui sattumalta Citymarketin pakastekaapissa köllötelleet poron sisäfileet ja yhden illan aiheeseen tutustuttuani, päätin olla rohkea ja kokeilla, maistuisiko poron liha meille. Kumpikaan kun ei muista poroa koskaan aiemmin syöneensä. Poron lihan mieto, mutta sille ominainen maku ei kaipaa kylkeensä mitään turhan mausteista vaan jotta se pääsisi oikeuksiinsa, kannattaa makumaailma pitää yksinkertaisena. Tähän löytyikin aivan erinomainen resepti täältä, meillä tosin kastikkeen karpalot vaihtuivat puolukoiksi. Tarjoilin poron sisäfileen pinaatti-kermaperunoilla, joiden ohjeena käytin aiemmin hyväksi toteamaani reseptiä, jonka olen jo postannut aiemmin tänne. Muokkasin perunareseptiä vain jättämällä kanttarellit siitä kokonaan pois. Vaikkakin, olisivat ne kanttarellit kyllä poron kyljessä maistuneet varmasti varsin nannalle. Kaikkineen poron sisäfilee oli todellinen elämys. Koko annos oli taivaallisen hyvää, mutta suussa sulava, herkullinen poronliha teki meistä riistafaneja kertaheitolla.



Ainekset: (2 hengelle)

300g poron sisäfileetä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
(voita paistamiseen)

1 rkl voita
2 salottisipulia, hienonnettuna
1 kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
2,5 dl punaviiniä
1 dl vettä
1,5 dl jäisiä puolukoita
2 rkl fariinisokeria
2 tl riistafondia

pinaatti-kermaperunoita (kts. ohje)

Aloita valmistamalla kermaperunat tämän ohjeen mukaan. Kun perunat menevät uuniin kypsymään, aloita kastikkeen valmistus. Kuumenna voi pannulla. Kuullota siinä valko- ja salottisipuleja pari minuuttia. Lisää pannulle punaviini, vesi, puolukat, fariinisokeri, fondi ja ripaus mustapippuria. Keitä seosta kasaan, kunnes siitä on jäljellä n. 1/3 osa. Ota kastike liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku, lisää tarvittaessa pippuria, suolaa tai fariinisokeria. Kastikkeen on tarkoitus on hieman kirpeää, joten sokeria ei kannata laittaa liikaa. Valmista viimeisenä poron sisäfileet. Poista mahdolliset kalvot lihasta ja ripottele kevyesti suolaa ja pippuria fileiden pintaan. Kuumenna nokare voita pannulla ja paista fileitä jokaiselta pinnalta n. 3 minuuttia, fileet on tarkoitus jättää kauniin punertaviksi sisältä. Nosta fileet pois pannulta ja anna vetäytyä muutama minuutti. Asettele tällä välin perunapaistosta lautasille ja siivuta sitten fileet. Nostele fileen palat annoksiin ja annostele päälle kastiketta. Tarjoile heti.

maanantai 14. joulukuuta 2015

Avokado-fenkoli-graavilohisalaattia sitrusvinaigrettella

Graavilohi on ollut viime aikoina esillä monessa meillä toteutetussa kokkauksessa ja kuinka ollakaan, sitä oli tarjolla myös viime lauantaina. Ajatus lähti kuitenkin liikkeelle siitä, että minun teki mieli avokadoa. Citymarketin kalatiskillä silmiini osui talon graavilohi, joka on siis heidän itse graavaamaa. Lohi suorastaan huusi nimeäni ja päätinkin sitä napata tämän kertaiseen annokseen. Ja kyllä kannatti, aivan mahtavaa graavilohta! Tästä intoutuneena, unohdan joulun osalta kaupan valmiit graavilohipakkaukset ja laitoin tilaukseen Stockmannin omaa graavilohta. Sitä on tullut siskon luona syötyä ja sen kokemuksen perusteella tiedän, että se on yhtä hyvää kuin Citymarketin versio. Ja mikä parasta, tässä vaiheessa saa vielä tehtyä tilausvarauksen Stockmannille, ei tarvitse kuin noutaa tuotteet valmiina myymälästä, haluamanaan ajankohtana. Jouluna tuskin lohta tähän muotoon laitetaan, mutta sellaista makujen ilotulitusta tämä annos oli, että tätä löytyy meidän lauantaimenuista useasti jatkossakin!



Ainekset: (2 hengelle)

150g graavilohta
3 avokadoa, kuutioituna
tuore fenkoli, hienonnettuna
pari kourallista salaattisekoitusta, suikaloituna
(ripaus sitruunanmehua estämään avokadojen tummumista)

Vinaigrette:
4 rkl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
sitruunan raastettu kuori ja hedelmänliha hienonnettuna
ripaus sokeria
ripaus suolaa
reilu ripaus mustapippuria

Sekoita vinaigretten ainekset keskenään. Tarvittaessa pienennä graavilohipaloja hieman. Asettele lautaselle avokadokuutioita ja raasta myllystä reilu ripaus ruususuolaa kuutioiden päälle. Lisää graavilohta ja ripottele päälle hienonnettua fenkolia ja salaattia. Annostele reilusti vinaigrettea annoksiin ja raasta päälle vielä pieni ripaus mustapippuria myllystä. Tarjoile heti, mieluiten kylmän samppanjan kera.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Graavilohta kurkkuviipaleilla

Otsikko antaa ymmärtää kenties jotain vähän muuta, kuin mitä varsinainen lopputulos on. Lauantain menua varten hakusessa oli yksinkertainen alkuruoka, pienellä twistillä sentään. Graavilohi on palannut pitkän tauon jälkeen meidän ruokalistalle, eikä turhaan. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tämä annos on oikeinkin toimiva. Dijonin määrää säätelemällä annokseen saa enemmän, tai tarvittaessa myös vähemmän potkua. Kannattaa muistaa, että kurkkuviipaleet miedontavat makua myöskin. Graavilohiseos sopisi erinomaisesti myös vaikkapa ciabattan päälle, joten tätä tullaan tekemään meillä varmasti useammankin kerran.



Ainekset: (4 hengelle)

2 kurkkua, n. 2cm paksuisina siivuina
150g graavilohta, hienonnettuna
2 rkl pieniä kapriksia
pieni punasipuli, hienonnettuna
puolikas ruukku tuoretta tilliä, hienonnettuna

2 rkl sitruunanmehua
1,5 rkl dijon-sinappia
1,5 rkl extra virgin oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Leikkaa kurkut siivuiksi, hienonna graavilohi, tilli ja punasipuli. Sekoita pienessä kulhossa keskenään sitruunanmehu, dijon ja oliiviöljy. Raasta joukkoon ripaus suolaa ja mustapippuria. Sekoita isossa kulhossa keskenään graavilohi ja punasipuli ja lisää joukkoon kaprikset ja tilli. Kaada nesteseos graavilohiseoksen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria. Koverra kurkkuviipaleista pieni kerros pehmeää keskustaa pois ja täytä kolot graavilohiseoksella. Koristele tuoreella tillillä ja tarjoile heti kylmän samppanjan kera.


maanantai 9. marraskuuta 2015

Seesaminsiemenillä kuorrutettua tonnikalanfileetä

Olen joitakin kertoja aiemminkin kokannut tällä samalla reseptilla tonnikalanfileetä, jota ainakin Citymarketista ja Stockmannilta tuntuu saavan säännöllisesti. Ensimmäisellä kerralla onnistuin ensikertalaisen tuurilla pihvien kanssa, toisella kerralla ne ehtivät kypsyä hieman liikaa ennen kuin sain annokset pöytään asti. Sen vuoksi lähdinkin tällä kertaa liikkeelle siitä, että pihvit otetaan käsittelyyn vasta aivan viimeisenä, kun kaikki muu on täysin valmista. Meistä kun ei kumpikaan ihastunut miltei läpikypsiin tonnikalapihveihin, sen verran muistuttaa maku siinä kohtaa sitten jo ihan vaan purkkitonnikalaa. Tällä kertaa laskelmointi ja varovaisuus kannatti, pihveistä tuli kypsyysasteeltaan aivan täydellisiä! Yleensä poimin viinit annosteni kylkeen omin avuin, mutta olin edellisviikon perjantaina Alkossa hienoisen kiireen kanssa hakemassa lauantaimenuni alkuruuaksi tarjoilemiani blinejä varten samppanjaa ja samalla reissulla tuli mieleeni kysäistä Alkon myyjältä viinivinkkiä pääruualle. Kerroin annoksen sisältävän seesaminsiemenillä kuorrutettua tonnikalan fileetä chili-inkiväärikastikkeella ja myyjän suositus oli Sartorin Marani Appassimento 2013. Viini ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta ajattelin olla rohkea ja kokeilla. Ja pakko myöntää, viini toimi erittäin hyvin mausteisen voimakkaan, kuitenkin yksinkertaisen ihania makuja sisältävän annoksen kanssa! Kannattaa siis hyödyntää myyjien osaamista, ainakin meillä tämä suositus oli aivan nappivalinta. Alkuperäinen resepti tähän annokseen löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

300g tonnikalan fileetä, 2 pihviksi leikattuna
seesaminsiemeniä
seesamöljyä
ripaus mustapippuria

Salaatti:
2 kurkkua, ohuesti siivutettuna
2 avokadoa, kuutioituna
ruukku tuoretta ruohosipulia, hienonnettuna
kourallinen cashew-pähkinöitä, hienonnettuna
limen mehu

Kastike:
punainen chili, hienonnettuna
3 cm tuoretta inkivääriä, raastettuna
2 rkl seesamiöljyä
limen mehu
3 salottisipulia, hienonnettuna
75g tomusokeria
1,25 dl riisiviinietikkaa
2 rkl vettä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl kalakastiketta

Kuumenna pienessä kattilassa 2 rkl seesamiöljyä. Kuullota inkivääriä, salottisipulia ja chiliä siinä pari minuuttia. Lisää joukkoon sokeri ja riisiviinietikka ja sekoita huolellisesti. Kiehauta kastiketta miedolla lämmöllä viitisen minuuttia ja lisää 2 rkl vettä pannulle. Sekoita ja kiehauta uudelleen. Laske levyn lämpöä ja sekoita joukkoon soijakastike, kalakastike ja limen mehu. Sekoita huolellisesti ja anna kastikkeen makustua sammutetun (mutta yhä lämpimän) levyn päällä. Tee salaatti sekoittamalla sen ainekset keskenään. Kurkuista saa oikein ohuita siivuja juustohöylän avulla. Anna salaatin olla huoneen lämmössä sen aikaa, kun valmistat tonnikalapihvit. Levitä matalalle lautaselle seesaminsiemeniä ja raasta mustapippuria myllystä niiden joukkoon. Kääntele seesaminsiemen-pippuriseoksessa tonnikalapihvejä niin, että ne on kauttaaltaan kuorrutettu seoksella. Kuumenna seesamöljyä pannulla keskilämpöä kuumemmalla ja paista tonnikalapihveihin paistopinnat joka puolelle. Huomioi, että tonnikala jatkaa kypsymistä sen jälkeenkin, kun se on otettu paistoalustalta pois. Jotta pihvit ovat kauniin mediumeja vielä tarjoiltaessakin, paista niitä vain n. minuutti per pinta. Paiston jälkeen nosta pihvit leikkuualustalle ja anna vetäytyä sen aikaa, kun annostelet salaattia lautasille. Siivuta tonnikala annoksiin ja kaada reilusti kastiketta pihvien ja salaatin päälle. Tarjoile annos heti, kuivan ja hapokkaan valkoviinin kera.

torstai 5. marraskuuta 2015

Blinit

Blinejä on tullut syötyä joitakin kertoja, mutta itse en niitä ole koskaan tehnyt. Ja koska mieheni ei muistanut, että olisi koskaan blinejä syönyt, vaikka mätiä kyllä, päätin tarttua haasteeseen ja kokeilla, saako niistä itse yhtä hyviä, kuin mitä muualla on syönyt. Sen verran muistelin jostain kuulleeni, että aitoon ja alkuperäiseen reseptiin kuuluu olut, joten poimin meidän käyttöön juuri sellaisen reseptin, johon oluttakin kuului. Lettupannukin tuli hankittua, koska sellaista ei meiltä entuudestaan löytynyt. Heirolilta löytyy hyvä lettupannu, jossa kupit ovat hieman tavallista pannua syvemmät ja sen vuoksi myös blinien paistaminen sujuu kyseisellä pannulla varsin mainiosti. Kaupassa arvuuttelin pitkään muikun ja siian mädin välillä, kumpaa ottaisin. Kallistuin lopulta muikun mätiin, siinähän mädin maku on voimakkaampi, kuin siian mädissä. Blinit maistuivat oikeinkin mainiolle, joskin tällä taikinamäärällä niitä tuli niin reilusti, että ylikin jäi vaikka kuinka ja paljon. Toimiva resepti kuitenkin, jos on illallisvieraita, eivätpä ainakaan lopu kesken! Lämpöisten blinien kylkeen kylmää samppanjaa ja elämys on täydellinen!



Ainekset: (4 hengelle)

20g hiivaa
4 dl kevytmaitoa
2,5 dl tattarijauhoja
3 dl vehnäjauhoja
3 kananmunaa, keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna
3 rkl voita, sulatettuna
1,5 dl keskiolutta
ripaus ruususuolaa
(voita paistamiseen)

100g mätiä
120g smetanaa
punasipuli, hienonnettuna
(koristeeksi tilliä tai ruohosipulia)

Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon puolet molemmista jauhoista ja anna taikinan tekeytyä yön yli huoneenlämmössä. Lisää taikinaan keltuaiset, loput jauhot, voisula, olut ja suola. Vaahdota valkuaiset napakaksi vaahdoksi ja lisää ne taikinaan varovasti käännellen. Hienonna tässä välissä punasipuli oikein hienoksi. Kuumenna blini- tai lettupannu ja lisää jokaiseen paistokoloon pieni nokare voita. Kun pannu on kuuma, paista blinit kypsäksi. Tarjoile blinit lämpiminä lisukkeiden ja kylmän samppanjan kera. Juomasuositukseksi poimin viime kesän Ranskan reissulla paremmin tutuksi tulleen Charles Mignonin samppanjan, pieni perheyritys, joka valmistaa kymmenen hengen voimin joka vuosi miljoona pulloa samppanjaa. Suosittelen!

Charles Mignon Premium Reserva Brut 1er Cru

lauantai 31. lokakuuta 2015

Graavilohi-tortillarullat

Meillä on ollut mieheni kanssa jo pidemmän aikaa yhteinen mieliteko, joka on kuitenkin jäänyt toteuttamatta. Nimittäin graavilohi. Aina välillä monet herkulliset ainekset vähän unohtuvat pois käytöstä ja niin on käynyt myös graavilohelle. Meille sattui taannoiselle viikonlopulle ohjelmaa siten, että perinteinen lauantaimenu jouduttiin jättämään ohjelmistosta pois. Jotain erityistä halusin meille kuitenkin lauantaiksikin keksiä ja tiesin, että aina löytyy sen verran aikaa, että graavilohirullia ehtii tempaisemaan kasaan. Näitä on aiemmin toteutettu hieman toisella tapaa hapankorppujen kanssa, mutta aviomieheni toiveesta kehittelin reseptiä hieman ja huomioin hänen toiveensa tortillalettujen hyödyntämisestä hapankorppujen tilalla. Ja pakko se on itsekin myöntää, nämä olivat vieläkin herkullisempia kuin tännekin aiemmin postaamani resepti noista hapankorppurullista. Näitä voi nauttia menun alkuruokana tai välipalana ihan muuten vaan. Kylkeen suosittelen lämpimästi kylmää samppanjaa, näin elämys on aivan täydellinen!



Ainekset: (4 hengelle)

150g graavisuolattu lohta
2 isoa tortilla lettua
200g chilituorejuustoa
tilkka maitoa
puolikas ruukku tuoretta ruohosipulia, hienonnettuna

Pehmennä tuorejuusto sekoittamalla maito sen joukkoon. Levitä pehmennyt tuorejuusto tortillalettujen pinnalle (vain toiselle puolelle). Asettele päälle graavilohta ja levitä päälle uusi kerros tuorejuustoa. Ripottele reilusti ruohosipulia tuorejuuston päälle. Rullaa tortillat tiukoiksi rulliksi ja kääri rullat folioon. Anna makustua jääkaapissa vähintään tunnin. Ota rullat kaapista ja kuori pois foliosta. Siivuta rulla n. 3cm paksuiksi siivuiksi. Tarjoile heti.

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Suolaiset köyhät ritarit

Tässä on taas yksi loistava esimerkki siitä, ettei hyvän ruuan tarvitse olla monimutkaista. Toisinaan on kiva väkertää alkuruuaksi jotain oikeinkin monimutkaista ja haastavaa. Ja sitten toisinaan taas mikään ei ole niin mukavaa, kuin saada aikaan herkkuja hyvinkin pienellä vaivalla. Näistä kahdesta tämä on ehdottomasti jälkimmäinen, kuten arvatakin saattaa. Ei mitään turhia hienosteluja, vaikka annoksesta näyttävämmänkin saisi ihan vain asetteluun panostamalla. Ja jos oikein laiskottaa tai kiire yllättää, vain lätkimällä ainekset leivälle, saa saman herkun aikaiseksi. Tätä syötiin meillä osana menua, joten tein vain kaksi viipaletta leipää molemmille ruokailijoille. Ja keskenhän ne tuntuivat loppuvat! Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

4 reilun kokoista siivua vaaleaa leipää
1 dl Valio Crea kolme sipulia -ruokakermaa
1 dl Valio Crea mustapekka -ruokakermaa
nokare voita

50g crème fraîchea
150g miniluumutomaatteja, puolitettuna
oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
100g naudan leikkelettä
tuoretta timjamia

Kuumenna kiertoilmauuni 150-asteiseksi. Asettele puolitetut miniluumutomaatit leivinpaperilla peitetylle uunipellille ja ripottele päälle oliiviöljyä ja suolaa. Paista tomaatteja puolisen tuntia ja käännä sen jälkeen grillivastus päälle ja anna tomaattien olla uunissa vielä 5-10 minuuttia. Kaada ruokakermat matalalle lautaselle ja sekoita huolellisesti. Kuumenna paistinpannu keskilämmölle ja sulata siihen nokare voita. Kasta leipäsiivut molemmin puolin kermaseokseen ja paista pannulla kullanruskeiksi. Sipaise leipäsiivujen päälle crème fraîchea ja asettele päälle reilusti leikkelettä, tomaatteja ja tuoretta timjamia. Tarjoile heti, mieluiten kylmän samppanjan kera.

maanantai 19. lokakuuta 2015

Mustikka-trifle

Jälkiruokien osalta tykkään monesti hyödyntää sellaista reseptiikkaa, joka sallii annosten tekemisen valmiiksi ennen muiden ruokien tarjoilua. Etenkin, jos meille tulee illallisvieraita. Näin säästyy aikaa ja pystyy itsekin osallistumaan vieraiden kanssa olemiseen pelkän kokkaamisen sijaan. Meillä kerma-rahkaseos jätettiin hieman happamaksi, jotta kokonaisuudesta ei tulisi liian makea. Ja tähän yhdistelmään se toimi todella mukavasti. Lisäämällä sokeria happamuuden saa toki pois, jos makeampi lopputulos miellyttää. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.


Ainekset: (2 hengelle)

1 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
100g maitorahkaa
2 Cloetta Crispy Bite Blueberry -patukkaa
150g pensasmustikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja vaniljasokeri sekä maitorahkaa. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa sokeria. Maku saa jäädä hitusen happamaksi. Paloittele suklaapatukat pieniksi paloiksi. Kokoa annokset asettelemalla aineksia kerroksittain astioihin. Anna annosten makustua jääkaapissa hetki ennen tarjoilua.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Paistettua ankanrintaa

Olin perjantaina ruokaostoksilla Stockmannilla ja lohta ostaessani silmiini osui lihatiskillä köllöttävät ankanrinnat. Meillä ei ankkaa ole hetkeen tehty, joten lauantaisen menun pääruuan pääraaka-aine oli sillä hetkellä päätetty. Olen tännekin jo aiemmin postannut lempireseptini ankanrinnasta, perjantai-iltana kuitenkin päätin seuloa internetin ihmeellistä maailma, josko sieltä löytyisi jokin uusi, kielen mukanaan vievä resepti, jota toteuttaa. Ja löytyihin se, tässä on makumaailmaa enemmän Aasian suunnalta, joten pitihän se kokeilla. Ja oli hyvää, todella hyvää! Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

1 ankanrinta
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Kastike:
1,5 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
3/4 dl riisiviinietikkaa
3 cm pala inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
punainen chili, hienonnettuna
2 kevätsipulin vartta, siivutettuna
0,5 dl fariinisokeria
puolikkaan limen mehu

2 levyä vehnä- tai riisinuudeleita
1 rkl seesamöljyä
tuoretta korianteria
(seesaminsiemeniä)

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Laita syvälle pannulle vesi, soijakastike ja riisiviinietikka. Kuumenna kiehuvaksi ja anna seoksen kiehua minuutin ajan. Lisää inkivääri, valkosipuli, chili, kevätsipuli sekä fariinisokeri pannulle. Keitä kastiketta muutama minuutti ja lisää joukkoon limen mehu. Pienennä levyn lämpöä, jotta seos ei enää kiehu. Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Viillota ankan nahkapuoli siten, että viilloista muodostuu ristikko. Varo viiltämästä lihaan asti, jotta mehukkuus säilyy kypsennettäessä. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Laita ankanrinta kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja kuumenna pannu vähintään keskilämpöiseksi. Kypsennä, kunnes nahkapuoli on muuttunut rapeaksi ja saanut väriä pintaan. Käännä filee ja ota pannulta väri myös ankanrinnan toiselle puolelle. Nosta rintafilee syvään uunivuokaan ja laita se uuniin n. 6 minuutiksi. Nosta filee vuuasta leikkuualustalle ja anna fileen vetäytyä hetki ennen leikkaamista. Siivuta rintafilee ja asettele annoksiin nuudeleita ja ankkaa ja annostele päälle reilusti kastiketta. Koristele tuoreella korianterilla ja halutessasi seesaminsiemenillä.

lauantai 19. syyskuuta 2015

Cajunbroileria paprika-sipulihöystöllä

Tässä on resepti, joka yllätti minut täysin. Ajattelin, ettei tämä kovin kummoista ole, mutta varmasti toimivaa ja kevyttä arkiruokaa, jolla saa vatsansa täyteen. Plussana vielä se, että ruoka on nopeasti valmistettavaa. Annokset kun sain lautasille ja pääsimme ruokaa maistamaan, annos olikin todella maukas! Cajun-mauste broilerinfileissä ja oman maun mukaan loraus tabascoa höystön joukkoon antavat kummasti ryhtiä makumaailmaan. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

300g broilerin fileitä
3 rkl cajun-maustetta

punainen paprika, kuutioituna
iso sipuli, hienonnettuna
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
3 rkl tomaattisosetta
1 rkl oliiviöljyä
ripaus tabascoa

täysjyvä riisiä, keitettynä

Asettele broilerin fileet lautaselle ja ripottele fileiden molemmin puolin cajun-maustetta. Hienonna sipulit ja kuutioi paprika. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna oliiviöljy pannulla ja kuullota siitä sipuleja ja paprikaa viitisen minuuttia, kunnes alkavat hieman pehmetä. Lisää joukkoon tomaattisose ja ripaus tabascoa antamaan makua. Sekoita huolellisesti ja kuumenna pannulla muutama minuutti. Käännä lämpö pois levyltä ja anna seoksen makustua hetki. Tällä välin kuumenna grilli ja grillaa broilerin fileet kypsiksi. Sekoita halutessasi paprikahöystö riisin joukkoon tai annostele sitä lautasille riisin viereen. Lisää annoksiin vielä broilerin fileet ja tarjoile heti.

maanantai 17. elokuuta 2015

Tomaattinen pastalisuke

Joskus parhaat ideat syntyy ihan itsellään. Sen huomasin lauantaina, kun menin kauppaan etsimään jotain syötävää. Pitkäksi venyneet illanistujaiset ja jo edellisiltana toteutettu kolmen ruokalajin menu nakersivat suurinta kokkausintoa ja ajatus olikin keksiä jotain helppoa ja nopeaa, mieluiten kuitenkaan siitä tinkimättä, että ruoka olisi makoisaa. Lihahyllystä löysin naudan ulkofileepihvit ja kuumeisesti tuumin, mitä sille lisukkeeksi. Tiesin, että kotoa löytyisi parmesanraastetta, joka olisi hyvä käyttää pois. Ja sen kanssa mikään ei toimi niin hyvin kuin pasta! Kaupan hyllystä nostelin ensin koriin täysjyväpastaa ja hetken tuumin, ettei pelkkä pasta ja parmesan oikein houkuta. Pastan kaverina syödään meillä monesti tomaattipohjaisia kastikkeita ja siitä alkoikin rakentua ajatus tomaattiseoksesta pastan joukkoon. Pari ainesta kaupasta ja loput kaappien kätköistä kotoa. Lopputulos on tällainen ja itseäni turhia kehumatta, hyväähän tämä oli! Erittäin toimiva lisuke ainakin maustevoin kera tarjotun, grillatun naudan fileepihvin kyljessä.



Ainekset: (2 hengelle)

2,5 dl (keittämätöntä) täysjyvä pennepastaa
3 rkl tomaattisosetta
1 rkl tummaa siirappia
1 tl mietoa savustettua paprikamaustetta
1 tl sitruunamehua
2 rkl tuoretta basilikaa, silputtuna
reilu ripaus mustapippuria
parmesanraastetta

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kevyesti suolatussa vedessä. Huuhdo pasta ja valuta kunnolla. Kaada pasta takaisin kattilaan. Sekoita keskenään tomaattisose, siirappi, paprikamauste, sitruunanmehu sekä basilikasilppu. Lisää seos pastan joukkoon ja sekoita huolellisesti. Pyöräytä pastaa kattilassa pari minuuttia hellan lämpimällä levyllä (joka ei kuitenkaan ole enää päällä), jotta kastikeseos lämpenee kokonaan. Nostele pasta annoksiin ja raasta myllystä reilu ripaus mustapippuria pastan päälle. Ripottele myös parmesanraastetta reilusti pastan päälle, tarjoile heti.

tiistai 4. elokuuta 2015

Makean kirpeää broileria ja uunitomaattisalaattia

Meillä ostetaan liha aina naturellina ja sen myötä onkin kaikenlaiset marinointireseptit kovassa suosiossa. Itse marinoimalla tietää tasan tarkkaan, mitä ainesosia syömäänsä lihaan työntää. Tulin kaivanneeksi uusia makuja meidän keittiöön ja tein taas perinteisen reseptien metsästysretken internetin ihmeellisessä maailmassa. Matkalla näiden makujen äärelle, löysin paljon kokeilun arvoista reseptiikkaa, mutta tämä vei ylivoimaisesti voiton kaikista. Eikä suotta, yhdistelmän kehittelin itse, alkuperäiset reseptit löytyvät täältä marinadille ja täältä uunitomaattisalaatille.



Ainekset: (2 hengelle)

300g broilerin fileitä

Marinadi broilerille:
yksikyntinen valkosipuli, hienonnettuna
0,5 dl omenaviinietikkaa
3 rkl Dijon täysjyväsinappia
limen mehu
puolikkaan sitruunan mehu
1 dl fariinisokeria
5 rkl oliiviöljyä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Uunitomaattisalaatti:
500g miniluumutomaatteja, puolitettuna
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl vaahterasiirappia
1,5 rkl balsamicoa
pieni ripaus sokeria
minimozzarellapalloja, puolitettuna
tuoretta basilikaa, silputtuna
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
sitruunan kuoriraastetta

Sekoita kaikki marinadin ainekset keskenään. Laita broilerin fileet syvään kulhoon tai muovipussiin ja kaada marinadi niiden päälle. Kääntele fileitä, jotta marinadia on joka puolella. Anna fileiden marinoitua jääkaapissa vähintään tunti tai vaikka yön yli, jos mahdollista. Uunitomaattisalaattia varten, lämmitä uuni 190-asteiseksi. Puolita miniluumutomaatit ja laita ne uunivuokaan. Sekoita keskenään oliiviöljy, vaahterasiirappi, balsamico ja sokeri ja kaada seos tomaattien päälle vuokaan. Sekoita huolellisesti ja laita tomaatit uuniin n. 40 minuutiksi. Tomaatit ovat valmiita, kun ne alkavat "rypistyä" ja saavat hieman väriä pintaan. Nosta tomaatit pois uunista ja anna niiden jäähtyä hetki. Puolita tässä välissä mozzarellapallot ja silppua basilika ja nosta marinoitumassa olleet broilerin fileet pois jääkaapista. Kaada tomaatit nesteineen syvään kulhoon ja lisää joukkoon mozzarella ja basilika. Sekoita huolellisesti ja mausta ripauksella suolaa ja mustapippuria ja lisää vielä joukkoon sitruunan kuoriraaste ja sekoita taas huolellisesti. Kun salaatti on valmista, kuumenna grilli ja kypsennä broilerin fileet. Tarjoile fileet uunitomaattisalaatin kera.

lauantai 1. elokuuta 2015

Aurinkokuivatuilla tomaateilla ja mozzarellalla täytetyt paprikat

Yksinkertainen on, noh, jos ei kaunista niin tässä tapauksessa ainakin herkullista! Meillä on perinteinen lauantaimenu jäänyt viime aikoina jonnekin niiden kuuluisien "mukakiireiden" jalkoihin ja halusinkin tehdä tänä viikonloppuna ryhtiliikkeen asian suhteen. Kolme ruokalajia oli yllättävän helppo rakentaa, kun oli selkeä ajatus siitä, mitä haluaa. Alkuruuan suhteen lähdin ihan vapaasti soveltamaan sitä, mikä sillä hetkellä tuntui hyvältä ja minkä tiesin sopivan meidän mieltymyksiin. Siitä syntyikin todella yksinkertainen, mutta erittäin maistuva alkuruoka. Tätä reseptiä hyödynnetään meillä varmasti jatkossakin, niin alkuruokana, välipalana kuin iltapalanakin.



Ainekset: (2 hengelle)

2 punaista paprikaa
8 rkl aurinkokuivattua tomaattia kuutioina
6 rkl mozzarellajuustoraastetta
200g ranskanleipää, muruina

Puolita paprikat ja kaavi niistä sisus pois (siemenet ja malto). Asettele puolikkaat leivinpaperilla peitetyn uunipellin päälle ja kuumenna kiertoilmauuni 175-asteiseksi. Murusta sauvasekoittimella ranskanleipä ja sekoita joukkoon aurinkokuivatut tomaatit ja suurin osa juustoraasteesta. Täytä paprikan puolikkaat seoksella ja ripottele hieman juustoraastetta seoksen päälle. Kypsennä täytettyjä paprikanpuolikkaita n. 10 minuuttia, kunnes juusto sulaa ja saa hieman väriä. Anna jäähtyä viitisen minuuttia ja tarjoile rotevan punaviinin kera.

The Wanted Zin 2013

perjantai 31. heinäkuuta 2015

Vuohenjuustopastaa broilerin kera

Tämä on taas näitä tapauksia, joissa aivan sattumalta ja suunnittelematta, löytää jotain ihan muuta kuin alunperin etsi, mutta mitä pitää päästä kokeilemaan. Etsin nimittäin broilerille hyvää, vähän erilaista marinadireseptiä ja löysinkin tämän. Toki marinadireseptikin tuli vastaan, mutta eri sivustolta. Vihreässä keittiössä -blogi ei ole minulle tuttu entuudestaan, mutta mitä enemmän sitä selailin, sitä varmemmin tiesin löytäneeni itselleni taas uuden blogin, jota seurata. Sen verran herkullisen oloisia reseptejä sivulta löytyy, että pitäähän ne päästä testaamaan! Tämä pasta-annos pääsi meillä testaukseen eilen ja tämä oli juuri sitä mitä odotin ja himpun verran parempaakin, eli yksinkertaista, nopeaa, mutta varsin herkullista arkiruokaa. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

250g broilerin fileitä
puolikas ruukku timjamia
valkopippuria
ruususuolaa

sipuli, hienonnettuna
yksikyntinen valkosipuli, hienonnettuna
7 kpl pakastepinaattikuutioita
250g miniluumutomaatteja, puolitettuna
200g créme fraîchea
vuohenjuustoa
mustapippuria
oliiviöljyä

pinjansiemeniä
cappelli täysjyväpastaa

Hienonna timjami ja ripottele se broilerin fileiden päälle. Raasta myllystä reilu ripaus valkopippuria ja ruususuolaa jokaiselle fileelle. Nosta pakastepinaattikuutiot huoneenlämpöön. Anna fileiden makustua hetki huoneenlämmössä. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja puolita miniluumutomaatit. Leikkaa broilerin fileet annospaloiksi. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna öljytön pannu keskilämmöllä ja paahda pinjansiemeniä muutama minuutti. Siirrä siemenet sivuun ja kaada pannulle tilkka oliiviöljyä. Kuullota siinä ensin sipulia pari minuuttia ja lisää sitten pannulle valkosipuli ja broilerin palat. Kun broilerin palaset alkavat olla miltei kypsiä, lisää pannulle pinaattikuutiot ja hetken päästä puolitetut tomaatit. Pyörittele näitä pannulla pari minuuttia ja pienennä sen jälkeen levyn lämpöä. Lisää sitten joukkoon crème fraîche ja sekoita huolellisesti. Mausta mustapippurilla ja ruususuolalla ja murenna kastikkeen joukkoon vuohenjuustoa. Kasaa annoksiin pastaa, kastiketta ja ripottele pinjansiemeniä annosten päälle ja tarjoile heti.

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ahvenfileet sinappikermakastikkeen ja peruna-kanttarellipaistoksen kera

Ruokaa on hyvä aina kokata rakkaudella, joskin todellista rakkautta lienee se, että laittaa ruokaa sellaisista aineksista, joista ei itse niin välitä, mutta rakkaimmalleen ne ovat mieleisiä. Näin tehtiin meillä viime viikonloppuna, kun tartuin haasteeseen valmistaa ruokaa kanttarelleista. Mieheni tykkää sienistä, toisin kuin minä. Nautin kuitenkin kaikista eniten ruokaa laittaessani siitä, että teen jotain hyvää toiselle, enkä vain noudata omia mieltymyksiäni. Kanttarellit päätin laittaa reilun sipuliannoksen kera perunapaistoksen joukkoon ja paistokselle päädyin tekemään kaveriksi itselleni ihan uutta tuttavuutta, eli ahventa. Kalan kaveriksi tein kermaisen sinappikastikkeen, jota annostelin reilusti myös perunapaistoksen päälle. Rakas aviomieheni tykkäsi oikeinkin kovasti ja voin kyllä myöntää, että maistui tämä erinomaisesti myös itsellenikin.



Ainekset: (2 hengelle)

8 ahvenfilettä
2 salottisipulia, hienonnettuna
4 rkl Dijon -sinappia (kokojyvä)
5 dl kuohukermaa
tilliä, silputtuna

600g perunaa, siivutettuna
150g tuoretta pinaattia
200g tuoreita kanttarelleja
sipuli, hienonnettuna
2 dl kuohukermaa
kananmuna
1 rkl kanttarellifondia
voita


Aloita valmistamalla perunapaistos. Siivuta perunat, hienonna kanttarellit ja sipuli. Kuumenna syvällä pannulla nokare voita ja paista sipulia ja kantterelleja siinä tovi. Anna suurimman osan nesteestä haihtua pois. Siirrä kanttarelli-sipuliseos sivuun ja kuumenna pannulla uudelleen nokare voita. Freesaa pinaattia ja valkosipulia voissa, kunnes pinaatit pehmenevät. Siirrän ne pois levyltä. Sekoita keskenään 2dl kuohukermaa, kananmuna ja ruokalusikallinen kanttarellifondia. Voitele pieni uunivuoka voilla. Lado vuuan pohjalle perunaviipaleita, asettele niiden päälle kanttarelli-sipuliseosta ja sen päälle pinaatti-valkosipuliseosta. Lado päällimmäiseksi vielä kerros perunaviipaleita ja kaada kerma-munaseos vuokaan. Lämmitä kiertoilmauuni 180-asteiseksi ja kypsennä perunavuokaa 35 minuuttia. Nosta vuoka pois uunista ja aseta se foolion alle. Mikäli ahvenfileissä on ruodot, poista ne leikkaamalla keskiruoto pois. Kuumenna pannulla nokare voita ja kuullota siinä salottisipulia pari minuuttia. Lisää pannulle sinappi ja freesaa useampi minuutti, jotta suurin osa etikasta haihtuu pois. Kaada pannulle kerma ja keitä kasaan n. 10 minuuttia. Kuumenna toisella pannulla reilu nokare voita ja paista ahvenfileet kullankeltaisiksi pannulla. Kun fileet on kypsiä, annostele lautasille perunapaistosta, ahvenfileitä ja reilusti kastiketta. Koristele ripauksella tuoretta tilliä. Tarjoile kuivan valkoviinin kera.

Morgadio da Torre Alvarinho Vinho Verde 2014

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Suklaapiirakka

Herkullisen jälkiruuan ei aina tarvitse olla aikaavievää tai monimutkaista valmistaa. Tätä on meillä moneen kertaan leivottu torstai-iltana, seuraavan päivän viemisiksi, tuleville vieraille tai muusta vastaavasta syystä. Valmistus on siis nopeaa ja helppoa, jopa arki-iltana tehtäväksi. Ja kakun voi tehdä valmiiksi edellisenä iltana, se vain makustuu entistä paremmaksi, jos saa yön yli olla jääkaapissa. Kakun suussa sulava suklaatäyte sopii täydellisesti yhteen hieman kirpakan vadelmahillon ja mukavan rapean pohjan kanssa. Varsin pienellä vaivalla saa siis aikaiseksi erittäinkin herkullista jälkiruokaa, niin arkeen kuin juhlaankin. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.


Ainekset: (6-8 hengelle)

2,3 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl tomusokeria
ripaus ruususuolaa
100g voita
1 kananmunan keltuainen

4 rkl vadelmahilloa

2,5dl kuohukermaa
1 rkl vaaleaa siirappia
200g tummaa suklaata
50g voita
2 tl vaniljasokeria

(vadelmia, suklaahippuja)

Sekoita kulhossa vehnäjauhot, tomusokeri ja ripaus ruususuolaa. Nypi voi jauhoseoksen joukkoon. Lisää kananmunan keltuainen ja muovaa taikinaksi. Lisää tarvittaessa 1-2 rkl vettä. Laita taikina pakastepussissa jääkaappiin noin 15 minuutiksi. Lämmitä uuni 180-asteiseksi. Vuoraa 18cm irtopohjavuuan pohja leivinpaperilla ja sivele vuuan reunat kevyesti voilla. Taputtele taikina tasaisesti vuuan pohjalle ja reunoille. Paista uunin keskitasolla 12-15 minuuttia, kunnes taikina on täysin kypsää. Taikina saattaa kohota keskeltä paistaessa, mutta se laskeutuu uunista ottamisen jälkeen. Anna kakkupohjan jäähtyä hetki ja voitele sen pohja vadelmahillolla. Tee tortun täyte sulattamalla tumma suklaa ja voi vesihauteessa. Kuumenna kerma pienessä kattilassa kiehumispisteeseen ja sekoita sen joukkoon siirappi. Kaada sen jälkeen siirappikermaseos suklaan päälle ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon voi ja vaniljasokeri. Kaada suklaaseos kakkupohjan päälle ja siirrä se jääkaappiin vähintään useammaksi tunniksi, mieluiten yön yli. Kakku on valmista tarjottavaksi, kun täyte on hyytynyt. Kakun voi koristella tuoreilla vadelmilla ja/tai suklaahipuilla.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Tofu-chili-valkosipulipastaa

Jostain syystä minun on viime aikoina tehnyt paljon mieli pastaa. Ja siltikin olen päätynyt pääasiassa kokkaamaan jotakin aivan muuta. Tänään kuitenkin päätin tarttua mielitekooni ja sen ympärille rakentelinkin hyvin yksinkertaisen, mutta varsin maukkaan annoksen. Ihan vain ajatuksella yhdistää sellaisia ruoka-aineita, joista meillä tykätään. Ja vielä en ole sellaista annosta kohdannut, jossa valkosipuli, chili ja korianteri eivät toimisi. Tässä parasta on se, että valmistamiseen ei mene kauaa, joten tätä herkkua suositaan meillä jatkossakin. Siinä missä kiire helposti saa miettimään noutoruokaa hyvänä vaihtoehtona, tämä annos muistuttaa kyllä siitä, että herkullinen kotiruokakin voi olla nopeaa ja varsin vaivatonta.



Ainekset: (2 hengelle)

3 yksikyntistä valkosipulia, ohuesti siivutettuna
2 punaista chiliä, siivutettuna
ruukku tuoretta korianteria, hienonnettuna
laadukasta oliiviöljyä
kiinteää tofua, kuutioituna
parmesanraastetta
ripaus mustapippuria

150g tuorepastaa tai täysjyväspagettia
ripaus ruususuolaa

Siivuta chili ja valkosipuli sekä hienonna korianteri. Kuivaa tofua talouspaperilla ja kuutioi se. Kuumenna reilu loraus oliiviöljyä pannulla ja ruskista tofun palat rapeiksi. Siirrä ne pois pannulta talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen öljy ilmeytyy niistä pois. Kuumenna miedolla lämmöllä tilkka oliiviöljyä ja paista siinä chiliä ja valkosipulia, kunnes kypsyvät. Pidä lämpötila maltillisena, jotta ne eivät ruskistu. Keitä tuorepasta tai täysjyväspagetti pakkauksen ohjeen mukaan, lisää reilu ripaus suolaa keitinveteen. Kun pasta on kypsää, kaada keitinvesi pois. Sekoita pastakattilassa valkosipuli-chiliseos, korianteri ja reilu loraus laadukasta oliiviöljyä pastan joukkoon. Nostele annoslautasille ja ripottele päälle parmesanraastetta.

torstai 23. heinäkuuta 2015

Fettucine al limone & scampi grigliati


Stockmannin sivuilta löytyy Herkun puolelta oikeinkin monipuolisesti reseptiikkaa ja kyseisillä sivuilla on tullut surffailtua ihan kokkauskipinän ensi hetkistä alkaen. Kuvamateriaalista päätellen tämä resepti pääsi kokeiluun aurinkoisena kesäpäivänä, jolloin hakusessa oli kaiketi säähän sopiva, kevyt, aurinkoinen ja makoisa ruoka. Reseptiin toki sisältyy mascarpone-juustoa, joka tuskin ravintoarvoiltaan kovin kevyttä on, mutta elämä ei ole kalorien laskemista vaan nauttimista varten. Sitruuna tuo kastikkeeseen hapokkuutta ja sitä kautta raikkautta. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

200g jättikatkaravun pyrstöjä, sulatettuna

3 rkl oliiviöljyä
2 sitruunaa, kuori raastettuna ja mehu
1 rkl voita
250g mascarponejuustoa
2 rkl juoksevaa hunajaa
ruukku tuoretta basilikaa, hienonnettuna
ruukku tuoretta persiljaa, hienonnettuna
parmesanjuustoa, raastettuna
mustapippuria
ruususuolaa

150g fettucine tuorepastaa

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan, poista niistä kova kuori (jotta jäljelle jää vain itse katkaravun liha) ja öljyä kuorettomat pyrstöt kevyesti. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna syvä paistinpannu keskilämmöllä ja laita pannulle nokare voita. Kun voi sulaa, lisää sitruunankuori ja pienen hetken kuluttua sitruunan mehu. Kiehauta nopeasti, anna sitruunan mehusta osan haihtuu. Vähennä levyn lämpötilaa ja lisää pannulle mascarponejuusto ja hunaja. Kastike sakenee nopeasti hapokkuutensa vuoksi, joten älä jätä kastiketta liedelle kiehumaan. Lisää reilusti myllystä mustapippuria kastikkeen joukkoon ja lisää myös ripaus suolaa. Nosta keitetty pasta kastikkeen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Sammuta lämpö levyltä ja sekoita tuoreyrttisilppu ja parmesanraaste pastan joukkoon. Grillaa katkaravut kypsiksi. Nostele annoslautasille ensin pastaa ja sitten katkaravun pyrstöt annosten päälle. Koristele halutessasi tuoreyrttisilpulla.