Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

maanantai 17. elokuuta 2015

Tomaattinen pastalisuke

Joskus parhaat ideat syntyy ihan itsellään. Sen huomasin lauantaina, kun menin kauppaan etsimään jotain syötävää. Pitkäksi venyneet illanistujaiset ja jo edellisiltana toteutettu kolmen ruokalajin menu nakersivat suurinta kokkausintoa ja ajatus olikin keksiä jotain helppoa ja nopeaa, mieluiten kuitenkaan siitä tinkimättä, että ruoka olisi makoisaa. Lihahyllystä löysin naudan ulkofileepihvit ja kuumeisesti tuumin, mitä sille lisukkeeksi. Tiesin, että kotoa löytyisi parmesanraastetta, joka olisi hyvä käyttää pois. Ja sen kanssa mikään ei toimi niin hyvin kuin pasta! Kaupan hyllystä nostelin ensin koriin täysjyväpastaa ja hetken tuumin, ettei pelkkä pasta ja parmesan oikein houkuta. Pastan kaverina syödään meillä monesti tomaattipohjaisia kastikkeita ja siitä alkoikin rakentua ajatus tomaattiseoksesta pastan joukkoon. Pari ainesta kaupasta ja loput kaappien kätköistä kotoa. Lopputulos on tällainen ja itseäni turhia kehumatta, hyväähän tämä oli! Erittäin toimiva lisuke ainakin maustevoin kera tarjotun, grillatun naudan fileepihvin kyljessä.



Ainekset: (2 hengelle)

2,5 dl (keittämätöntä) täysjyvä pennepastaa
3 rkl tomaattisosetta
1 rkl tummaa siirappia
1 tl mietoa savustettua paprikamaustetta
1 tl sitruunamehua
2 rkl tuoretta basilikaa, silputtuna
reilu ripaus mustapippuria
parmesanraastetta

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan kevyesti suolatussa vedessä. Huuhdo pasta ja valuta kunnolla. Kaada pasta takaisin kattilaan. Sekoita keskenään tomaattisose, siirappi, paprikamauste, sitruunanmehu sekä basilikasilppu. Lisää seos pastan joukkoon ja sekoita huolellisesti. Pyöräytä pastaa kattilassa pari minuuttia hellan lämpimällä levyllä (joka ei kuitenkaan ole enää päällä), jotta kastikeseos lämpenee kokonaan. Nostele pasta annoksiin ja raasta myllystä reilu ripaus mustapippuria pastan päälle. Ripottele myös parmesanraastetta reilusti pastan päälle, tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti