Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Poron sisäfilee punaviini-puolukkakastikkeella ja pinaatti-kermaperunoilla

Viime aikoina olen huomannut itsessäni palavaa halua kokeilla minulle uusia raaka-aineita. Paljon on tullut kokattua ja jos jonkinlaisesta aineksesta, mutta kotimainen riista on minulle yksi vieras aihealue. Silmiini osui sattumalta Citymarketin pakastekaapissa köllötelleet poron sisäfileet ja yhden illan aiheeseen tutustuttuani, päätin olla rohkea ja kokeilla, maistuisiko poron liha meille. Kumpikaan kun ei muista poroa koskaan aiemmin syöneensä. Poron lihan mieto, mutta sille ominainen maku ei kaipaa kylkeensä mitään turhan mausteista vaan jotta se pääsisi oikeuksiinsa, kannattaa makumaailma pitää yksinkertaisena. Tähän löytyikin aivan erinomainen resepti täältä, meillä tosin kastikkeen karpalot vaihtuivat puolukoiksi. Tarjoilin poron sisäfileen pinaatti-kermaperunoilla, joiden ohjeena käytin aiemmin hyväksi toteamaani reseptiä, jonka olen jo postannut aiemmin tänne. Muokkasin perunareseptiä vain jättämällä kanttarellit siitä kokonaan pois. Vaikkakin, olisivat ne kanttarellit kyllä poron kyljessä maistuneet varmasti varsin nannalle. Kaikkineen poron sisäfilee oli todellinen elämys. Koko annos oli taivaallisen hyvää, mutta suussa sulava, herkullinen poronliha teki meistä riistafaneja kertaheitolla.



Ainekset: (2 hengelle)

300g poron sisäfileetä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
(voita paistamiseen)

1 rkl voita
2 salottisipulia, hienonnettuna
1 kyntinen valkosipuli, hienonnettuna
2,5 dl punaviiniä
1 dl vettä
1,5 dl jäisiä puolukoita
2 rkl fariinisokeria
2 tl riistafondia

pinaatti-kermaperunoita (kts. ohje)

Aloita valmistamalla kermaperunat tämän ohjeen mukaan. Kun perunat menevät uuniin kypsymään, aloita kastikkeen valmistus. Kuumenna voi pannulla. Kuullota siinä valko- ja salottisipuleja pari minuuttia. Lisää pannulle punaviini, vesi, puolukat, fariinisokeri, fondi ja ripaus mustapippuria. Keitä seosta kasaan, kunnes siitä on jäljellä n. 1/3 osa. Ota kastike liedeltä ja soseuta sauvasekoittimella. Tarkista maku, lisää tarvittaessa pippuria, suolaa tai fariinisokeria. Kastikkeen on tarkoitus on hieman kirpeää, joten sokeria ei kannata laittaa liikaa. Valmista viimeisenä poron sisäfileet. Poista mahdolliset kalvot lihasta ja ripottele kevyesti suolaa ja pippuria fileiden pintaan. Kuumenna nokare voita pannulla ja paista fileitä jokaiselta pinnalta n. 3 minuuttia, fileet on tarkoitus jättää kauniin punertaviksi sisältä. Nosta fileet pois pannulta ja anna vetäytyä muutama minuutti. Asettele tällä välin perunapaistosta lautasille ja siivuta sitten fileet. Nostele fileen palat annoksiin ja annostele päälle kastiketta. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti