Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Paistettua ankanrintaa

Olin perjantaina ruokaostoksilla Stockmannilla ja lohta ostaessani silmiini osui lihatiskillä köllöttävät ankanrinnat. Meillä ei ankkaa ole hetkeen tehty, joten lauantaisen menun pääruuan pääraaka-aine oli sillä hetkellä päätetty. Olen tännekin jo aiemmin postannut lempireseptini ankanrinnasta, perjantai-iltana kuitenkin päätin seuloa internetin ihmeellistä maailma, josko sieltä löytyisi jokin uusi, kielen mukanaan vievä resepti, jota toteuttaa. Ja löytyihin se, tässä on makumaailmaa enemmän Aasian suunnalta, joten pitihän se kokeilla. Ja oli hyvää, todella hyvää! Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

1 ankanrinta
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Kastike:
1,5 dl vettä
3 rkl soijakastiketta
3/4 dl riisiviinietikkaa
3 cm pala inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
punainen chili, hienonnettuna
2 kevätsipulin vartta, siivutettuna
0,5 dl fariinisokeria
puolikkaan limen mehu

2 levyä vehnä- tai riisinuudeleita
1 rkl seesamöljyä
tuoretta korianteria
(seesaminsiemeniä)

Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Laita syvälle pannulle vesi, soijakastike ja riisiviinietikka. Kuumenna kiehuvaksi ja anna seoksen kiehua minuutin ajan. Lisää inkivääri, valkosipuli, chili, kevätsipuli sekä fariinisokeri pannulle. Keitä kastiketta muutama minuutti ja lisää joukkoon limen mehu. Pienennä levyn lämpöä, jotta seos ei enää kiehu. Valmista nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Viillota ankan nahkapuoli siten, että viilloista muodostuu ristikko. Varo viiltämästä lihaan asti, jotta mehukkuus säilyy kypsennettäessä. Mausta ripauksella suolaa ja pippuria. Laita ankanrinta kylmälle pannulle nahkapuoli alaspäin ja kuumenna pannu vähintään keskilämpöiseksi. Kypsennä, kunnes nahkapuoli on muuttunut rapeaksi ja saanut väriä pintaan. Käännä filee ja ota pannulta väri myös ankanrinnan toiselle puolelle. Nosta rintafilee syvään uunivuokaan ja laita se uuniin n. 6 minuutiksi. Nosta filee vuuasta leikkuualustalle ja anna fileen vetäytyä hetki ennen leikkaamista. Siivuta rintafilee ja asettele annoksiin nuudeleita ja ankkaa ja annostele päälle reilusti kastiketta. Koristele tuoreella korianterilla ja halutessasi seesaminsiemenillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti