Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Toast Skagen

Olen pidempään suunnitellut tekeväni mieheni iloksi omanlaiseni version klassisesta toast skagenista, mutta se on toistuvasti jäänyt vain ajatuksen tasolle. Nyt kun uutta alkuruokaideaa etsiessäni törmäsin aiheeseen uudelleen, päätin tällä kertaa laittaa idean toteutuksen tasolle asti. Aivan mahtava resepti löytyi täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

n. 75g isoja katkarapuja, sulatettuna
3 rkl maitorahkaa
3 rkl crème fraïchea
2 rkl Auran väkevää sinappia
3 rkl tilliä, hienonnettuna
3 rkl ruohosipulia, hienonnettuna
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
1 avokado
4 viipaletta vehnäpaahtoleipää
muutama tillin oksa

Sulata katkaravut pakkauksen ohjeen mukaan ja hienonna ne. Jätä jokaista leipää kohden yksi katkarapu koristelua varten kokonaiseksi. Sekoita kulhossa maitorahka, crème fraîche, sinappi, ruohosipuli, tilli ja hienonnetut katkaravut. Lisää joukkoon ripaus ruususuolaa ja mustapippuria. Laita seos jääkaappiin hetkeksi makustumaan. Paahda paahtoleivät ja halutessasi leikkaa niistä ympyränmuotoisia paloja irti. Halkaise avokado, poista siemen ja koverra sisus teelusikan avulla pois kuoresta. Siivuta avokado. Levitä paahtoleipäpalojen päälle reilusti katkarapuseosta ja asettele päällimmäiseksi pala (tai kaksi) avokadoa, tillin oksa sekä yksi kokonainen katkarapu. Raasta päälle myllystä ripaus mustapippuria. Tarjoile kylmän, kuivan valkoviinin tai kuohuviinin kera, mieluiten aurinkoisena kesäpäivänä, niin ruokaelämys on täydellinen!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti