Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Juustolla höystettyä pepperonibroileria

Aina välillä nopeasti kasaan tempaistu ajatus pääruuasta osuu ja uppoaa aivan täydellisesti. Niin kävi tämänkertaisen lauantaimenun pääruuan kanssa, johon vain päätin yhdistellä aineksia, joita teki mieli. Kuluneella viikolla on nautittu naudanlihaa runsaasti ja kanaa vähemmän, joten pääruoka oli kiva rakennella broilerin sisäfileiden ympärille. Olen pidemmän aikaa haaveillut parmesanlastuista ruuassa, niitä kun ei ole tullut pitkään aikaan syötyä ja kun sen yhdisti broilerin kanssa, lopputulos näytti tältä. Ja oli herkkua, voin kertoa!



Ainekset: (2 hengelle)

300g broilerin sisäfileetä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

2 kananmunaa
4 rkl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
5 dl leivänmuruja (esim. ranskanleivästä)

50g pepperonisiivuja
370g Mutti chili-tomaattimurskaa
100g mozzarellaraastetta
75g parmesanlastuja
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna

puolikas ruukku tuoretta persiljaa, silputtuna
juustotäytteistä tuorepastaa

Kuumenna kiertoilmauuni 200-asteiseksi. Sekoita kananmunat ja maito syvässä lautasessa. Hienonna vaalea leipä sauvasekoittimen avulla pieniksi murusiksi syvässä astiassa. Raasta myllystä ripaus ruususuolaa ja mustapippuria sisäfileiden päälle ja ripottele vehnäjauhot fileiden pintaan molemmin puolin. Kasta fileet kananmuna-maito-seokseen ja pyörittele niitä sen jälkeen leivänmurujen joukossa. Kuumenna sisägilli ja grillaa fileitä n. 8 minuuttia, kerran kääntäen. Nostele broilerin sisäfileet kypsennyksen jälkeen uunivuokaan, levitä fileiden päälle hienonnettua valkosipulia ja lado jokaisen fileen päälle 3 siivua pepperonia. Ripottele mozzarellaraaste ja parmesanlastut fileiden päälle ja kuumenna uunissa n. 8 minuuttia, kunnes juusto sulaa. Keitä tuorepasta pakkauksen ohjeen. Asettele lautasille tuorepastaa ja broilerin fileitä ja koristele tuoreella persiljalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti