Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Baileysmousse

Muutaman jokseenkin epäonnistuneen jälkiruokakokeilun jälkeen päätin palata taas ns. jälkiruokieni alkulähteelle, eli moussen pariin. Erilaiset suklaamousset tuntuivat jo niin nähdyiltä ja kokeilluilta, joten halusin tuumia niiden tilalle jotain muuta. Baileys-likööri on yksi olennainen osa sekä minun että mieheni lempijuustokakkua, joten siitä löytyi hyvä aihio tämänkertaiselle jälkiruualle. Tässä reseptissä likööriä ei siis kuumenneta, eli jälkiruoka on alkoholipitoista eikä näin ollen sovi lapsille. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (4 annosta)

130g tummaa suklaata
0,5 dl Baileys-likööriä
0,25 dl sokeria
3 huoneenlämpöistä kananmunaa, eroteltuna
0,75 dl creme fraichea

Sulata suklaa vesihauteessa ja anna sen hieman jäähtyä. Erottele kananmunien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset ja sokeri vaahdoksi. Sekoita Baileys-likööri suklaan joukkoon. Lisää keltuaiset yksitellen Baileys-suklaa-seokseen. Sekoita seoksen joukkoon vielä creme fraiche ja nostele viimeisenä seokseen valkuaisvaahto. Jaa mousse tarjoilu astioihin ja laita jääkaappiin jähmettymään. Annoskulhon koosta riippuen anna moussen olla jääkaapissa 3-6 tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti