Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 23. syyskuuta 2016

Fetatäytteiset lihapullat ja kirpeä kastike

Joskus kokkauskipinän syttymisen alkutaipaleella havahduin sellaiseen tosiasiaan, etten ollut koskaan tehnyt lihapullia itse. Noihin aikoihin silloinen Pirkka.fi, nykyinen K-ruoka.fi, oli kovassa käytössä reseptikokeilujen osalta ja sinne suuntasin etsimään myös lihapullareseptiä. Noihin aikoihin kun kokkaaminen ilman tarkkaa reseptiä olisi ollut pätevä syy jättää lihapullat tekemättä. Ajat on niistä päivistä paljonkin muuttuneet ja itsevarmuus on kummasti keittiössä kasvanut. Siitä huolimatta, meillä tehdään edelleen lihapullat tätä samaa reseptiä mukaillen. Ja miksipä sitä hyvää mennä vaihtamaan, herkkuahan nämä ovat! Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (4 hengelle)

700g naudan jauhelihaa
1 dl (gluteenittomia) korppujauhoja
2 dl vettä

iso sipuli, hienonnettuna (1/3 tästä menee kastikkeen joukkoon)
tilkka öljyä (kuullottamiseen)
kananmuna
ripaus ruususuolaa
ripaus kuivattua valkosipulia myllystä
1-2 rkl Santa Marian pippurisekoitusta

100g Patros fetajuustoa, kuutioituna
tuoretta basilikaa, hienonnettuna

Kastike:
200g crème fraîchea
maustekurkku, kuutioituna
2-3 rkl sipulia, kuullotettuna
2-3 rkl kapriksia, hienonnettuna
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Laita korppujauhot ja vesi samaan kulhoon ja sekoita huolellisesti. Anna korppujauhojen turvota n. 10 minuuttia. Hienonna sipuli ja kuumenna pannulla tilkka öljyä. Kuullota sipulisilppua siinä muutama minuutti. Siirrä pannu pois levyltä ja anna sipulien hieman jäähtyä. Käytä tästä 2/3 osa jauhelihan sekaan ja säästä 1/3 kirpeään kastikkeeseen. Sekoita syvässä kulhossa sipulin lisäksi jauhelihan joukkoon korppujauhot, kananmuna sekä mausteet. Sekoita seos tasaiseksi. Ota vajaa kourallinen jauhelihaseosta, muotoile siitä lihapulla ja paina sitten keskelle pullaa syvä kolo. Täytä kolo fetajuustokuutioilla ja basilikalla ja ota hieman lisää taikinaa peittämään ne. Pyörittele koko taikina lihapulliksi tällä tavalla ja kypsennä 175-asteisessa kiertoilmauunissa n. 20 minuuttia. Valmista tällä välin kastike sekoittamalla kaikki sen ainekset keskenään. Tarkista maku ja laita jääkaappiin odottamaan lihapullien kypsymistä. Kun lihapullat ovat kypsiä, tarjoile ne heti kastikkeen ja salaatin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti