Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

tiistai 7. helmikuuta 2017

Tomaattikookoskastike kanasuikaleiden ja kukkakaaliriisin kera

Meillä on viime aikoina ollut projektina lisätä kasviksia merkittävästi aiempaa enemmän arkiruokiimme. Liian usein tulee syötyä riisiä tai pastaa, vaikka kasviksistakin saisi oikein toimivia lisukkeita. Ja ennen kaikkea, vaihtelua siihen ainaiseen riisi-pasta-peruna -linjaan. Kukkakaali ei ole koskaan ollut minulle mieleinen, mutta "riisiksi" raastettuna kun en sitä ole koskaan syönyt, päätin rohkeasti kokeilla. Ja kannatti, kukkakaali maistuu toki itselleen, mutta olomuodon muutos perinteiseen keitettyyn/paistettuun kokonaiseen kukkakaaliin oli merkittävä. Ja jos kukkakaalin maku ei sovi omaan suuhun, sitä pystyy helposti miedontamaan joko maustamalla "riisin" paistovaiheessa tai tarjoilemalla voimakkaasti maustetun kastikkeen kera. Tätä ruokaa meillä oli syömässä niin nälkäisiä ihmisiä, ettei kuvamateriaalia tullut kuin kukkakaaliriisistä.


Ainekset: (2 hengelle)

300g suikaloitua broilerin fileetä
2 kpl yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
3 cm pala tuoretta inkivääriä, raastettuna
punainen chili, hienonnettuna
500g tomaattimurskaa
4 dl kookosmaitoa
ruukku tuoretta korianteria, hienonnettuna
kukkakaali, raastettuna
nokare voita

Hienonna valkosipuli ja chili ja kuori ja raasta inkivääri. Kuumenna syvällä pannulla nokare voita ja kuullota valkosipulia, chiliä ja inkivääriä siinä pari minuuttia. Lisää suikaloidut kanafileet pannulle ja paista kypsäksi. Lisää pannulle tomaattimurska sekä kookosmaito. Kuumenna kiehuvaksi ja anna kastikkeen keittyä 10-15 minuuttia kasaan miedolla lämmöllä, lisää loppuvaiheessa silputtu korianteri kastikkeen joukkoon. Kastikkeen keittyessä kasaan, raasta kukkakaali pieneksi silpuksi ja kuumenna toisella pannulla pieni nokare voita. Kun voi sulaa, lisää kukkakaali pannulle ja paista kunnes pehmenee hieman. Annostele lautasille kukkakaaliriisiä ja kastiketta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti