Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Helpot uppomunat vihreän parsan ja ilmakuivatun kinkun kera

Uppomunat ovat ajatuksena kiehtoneet minua jo pitkään, mutta lähinnä epäonnistumisen pelosta, en ole aiheeseen tarttunut aiemmin. Satuin kuitenkin löytämään tämän reseptin ja päätin rohkaistua kokeilemaan. Tällä reseptillä uppomunat onnistuvat varmasti, eikä tarvitse kikkailla turhia. Päätin yhdistää samaan annokseen myös uunissa valmistetut tankoparsat sekä ilmakuivatun kinkun ja parmesanin. Annokseen voi tehdä halutessaan myös sinappisen vinaigretten, mutta mielestäni se oli annoksessa hieman turha. Uppomuna kosteuttaa rikkoutuessaan annoksen mukavasti ja riittävästi.



Ainekset: (2 hengelle)

2 kpl luomukananmunia
tuorekelmua
ripaus ruususuolaa

100g tankoparsaa
pari pientä nokaretta luomuvoita
puolikkaan sitruunan mehu
ripaus ruususuolaa

2 siivua ilmakuivattua kinkkua, paloiteltuna
parmesanlastuja
ripaus hienonnettua ruohosipulia

Kuumenna kiertoilmauuni 175-asteiseksi ja laita huuhdotut parsat uunivuokaan. Ripottele niiden päälle puolikkaan sitruunan mehu ja pari pientä nokaretta voita ja laita vuoka uuniin. Kypsennä parsoja n. 15 minuuttia. Laita pienen kulhon tai vaikka kahvikupin täälle hieman löysästi tuorekelmua. Kelmua voi halutessaan hieman voidella oliiviöljyllä, jotta kananmuna irtoaisi siitä kypsennyksen jälkeen paremmin. Riko kananmuna kelmuun ja mausta pienellä ripauksella ruususuolaa. Kääri kelmu kasaan siten, että kananmuna pysyy sen sisällä, jätä kääröön mahdollisimman vähän ilmaa. Sido käärö langalla, siten että se on helppo myös avata kypsennyksen jälkeen. Keitä kattilassa vettä ja pudota levyn lämpötilaa siten, että vesi kuplii vain hieman. Laske munakääröt maltillisesti kuplivaan veteen ja pidä niitä siellä tarkalleen 4 minuuttia ja 20 sekuntia (näin syntyy täydellinen kypsyysaste). Nosta kääröt pois vedestä ja anna niiden vetäytyä vielä pari minuuttia. Valmista muu annos tällä välin, siirrä pehmenneet parsat pois uunista ja nostele ne annoslautasille. Paloittele ilmakuivatun kinkun siivut ja asettele niitä annoksiin. Ripottele päälle parmesanlastuja. Pura kelmu pois munien ympäriltä ja nosta ne varovasti annoksiin. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti