Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

torstai 16. syyskuuta 2021

Lohikastike kookoskermasta

Pyrin syömään pari kertaa viikossa kalaa, jotta ruokavalio pysyy mahdollisimman monipuolisena. Tällä viikolla työprojektin kanssa tiedossa oli pitkäksi venyviä työpäiviä, joten tein sen harvinaisen ratkaisun, että mietin koko viikon arkiruuat valmiiksi jo sunnuntaina. Ja jokainen sillä ajatuksella, että helppoa ja nopeaa, mutta silti maukasta. Samalla ostin ensimmäistä kertaa ikinä kotimaista kirjolohisuikaletta, enkä (norjalaista) lohifileetä ja paloitellut sitä sitten itse. Joka kerta se jaksaa hämmästyttää - ei aina tarvitse ihan kaikkea tehdä itse ja joskus on ihan tosi jees päästää itsensä vähän helpommalla, myös ruuanlaitossa. Tämä kastike valmistui 15 minuutissa ja on erinomainen nopea ja helppo arkiruoka.


Ainekset: (2 hengelle)

300g kirjolohifileesuikaleita
tilkka seesamiöljyä
2 dl kookoskermaa
limen mehu ja kuoriraaste
tuoretta chiliä, hienonnettuna
korianteria, hienonnettuna
1 tl vaahterasiirappia
(1 tl sambal oelek chilitahnaa)
 
riisiä 

Valmista riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Kuumenna paistinpannulla tilkka seesamiöljyä ja lisää pannulle lohisuikaleet. Kun suikaleet ovat lähes kypsiä, lisää pannulle kookoskerma ja hieman vettä (huuhdo purkki). Lisää joukkoon limen mehu, kuoriraaste, chili, korianteri ja vaahterasiirappi. Mikäli käy kuten minulle ja tuore chili on poikkeuksellisen mieto, niin lisää vielä hieman sambal oelek chilitahnaa kastikkeen joukkoon. Anna kastikkeen poreilla miedolla lämmöllä reilu viitisen minuuttia ja tarjoile heti keitetyn riisin kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti