Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Juusto-pepperoni-ciabattaleivät

Aina välillä on syytä herkutella ja hemmotella itseään ja läheisiään herkkuruualla. Ja niin syntyi ajatus ottaa esille pitkään levossa ollut sisägrillimme ja tehdä leipiä, jotka sopivat täydellisesti niin iltaruuaksi kuin erittäin tukevaksi iltapalaksikin. Kastikkeen alkuperäinen resepti löytyy täältä ja idea leipiin löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

4 kpl Rainbow esipaistettuja Ciabattines -sämpylöitä
1 mozzarella, siivutettuna
1 dl mozzarellaraastetta
0,5dl parmesanlastuja
40g pepperoni-siivuja

Marinara-kastike:
1 prk (säilyke) kuorittuja tomaatteja
2 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna
pieni sipuli, hienonnettuna
1 dl punaviiniä (täyteläistä)
1 tl sokeria
0,5 dl tuoretta basilikaa silputtuna
0,5 dl tuoretta timjamia silputtuna
oliiviöljyä
ruususuolaa, myllystä
mustapippuria, myllystä

Valmista ensimmäisenä marinarakastike. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä, lisää pannulle sipuli ja valkosipuli ja kuullota niitä muutama minuutti. Kaada pannulle säilyketomaatit ja puisella haarukalla murskaa niitä pienemmäksi pannulla. Lisää punaviini, sokeri ja raasta joukkoon ripaus suolaa ja mustapippuria. Keitä kastiketta kasaan puolisen tuntia, noin puolessa välissä, lisää joukkoon tuore yrttisilppu. Kun kastike on valmis, kostuta sämpylöiden pinta vedellä ja kypsennä pakkauksen ohjeen mukaan. Halkaise sämpylät ja sivele molempien puolikkaiden pinnoille reilusti marinarakastiketta. Annostele alakannen päälle pepperonisiivuja, mozzarellasiivuja ja -raastetta sekä parmesanlastuja. Nosta sämpylän kansipala päälle. Kuumenna sisägrilli/voileipägrilli. Nostele sämpylät grilliin ja paina kansi kiinni. Anna sämpylöiden kuumentua muutama minuutti ja lististä niitä grillillä kunnolla. Sämpylät ovat valmiita, kun kaikki juustot sulavat.

2 kommenttia:

  1. Oi, miten hyvää! Pitääpi ehdottomasti kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi! Ja kiitos vielä kerran loistavasta kastikkeen reseptistä, tuskin olisivat nämäkään leivät näin makoisia jollain muulla toteutuksella!

      Poista