Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Suklainen jouluhalko

Yksi oma joulupöydän suosikkini on suklainen ja gluteeniton jouluhalko. Leivoin tätä ensimmäisen kerran viime vuonna ja tänä vuonna oli selvää, että joulupöydän jälkiruuasta vastaisi samanlainen halko. Valkosuklaatäyte ja maitosuklaakuorrute tekevät kokonaisuudesta melko makean, mutta tämän lisäksi ei kaipaakaan enää joulusuklaita. Halko sopii sellaisenaan myös muihinkin vuodenaikoihin ja on varmasti erittäin toimiva myös juhlapöydän tarjoiluna.



Ainekset:

Kääretorttupohja:
3 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl perunajauhoja
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Valkosuklaatäyte:
250g mascarpone-juustoa
1 dl tomusokeria
2 dl kuohukermaa
145g Pandan valkosuklaata, sulatettuna

Maitosuklaakuorrute:
2 dl kuohukermaa
145g Pandan maitosuklaata, sulatettuna

Valmista ensin kääretorttupohja vatkaamalla kananmunat ja sokeri keskenään. Sekoita omassa kulhossa perunajauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeria ja lisää kananmunaseoksen joukkoon. Kuumenna uuni 200-asteiseksi ja paista pohjaa uunin keskiosassa n. 10 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä. Valmista sillä välin täyte. Sekoita mascarponejuusto ja tomusokeri keskenään. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt suklaa juusto-sokeriseokseen ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon myös kermavaahto ja sekoita tasaiseksi. Levitä täyte jäähtyneen kääretorttupohjan päälle tasaisesti ja rullaa pohja kääretortuksi. Laita rulla jääkaappiin maustumaan vähintään pariksi tunniksi, mieluiten yön yli. Kuorruta jouluhalko vähän ennen tarjoilua. Kuorrutetta varten, vatkaa kerma vaahdoksi ja sulata maitosuklaa vesihauteessa. Sekoita suklaa ja kerma keskenään ja kuorruta torttu sillä. Raidoita kuorrutetta halutessasi veitsen avulla elävämmän näköisen pinnan saavuttamiseksi. Anna halon asettua hetki jääkaapissa kuorrutteen kera.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti