Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

lauantai 3. tammikuuta 2015

Waldorffin salaatti

Meillä joulupöytä tykätään pitää varsin yksinkertaisena ja tietyt jutut sinne löytävät joka vuosi. Yksi minulle ehdoton joulupöydän suosikki on Waldorffin salaatti. Silloin kun joulua vietetään kahdestaan aikuisten kesken ja ruokanirsoilua kehtaa harrastaa, lautaseltani löytyy tasan tarkkaan iso kasa kyseistä salaattia, kinkkua sinapin kera ja juustoja. Tämän reseptin alkuperä ei ole tiedossa, mutta tällä reseptillä äitini on salaatin tehnyt lapsuudestani asti perheemme joulupöytään. Salaatti oli jo lapsena minun joulupöydän suosikki sellaisena kuin äiti sen teki, joten en tohtisi sitä itse millään muulla tavalla toteuttaa. Tällä annostuksella tulee salaattia sen verran, että sitä riitti helposti kahdelle aikuiselle kahdeksi päiväksi ja ylikin jäi, vaikka itse tosiaan en juuri muuta syönytkään.



Ainekset: (6-8 hengelle)

4 lehtisellerin vartta, pilkottuna
4 hapanta omenaa (Granny Smith tai Golden Delicious), kuutioituna
1 tölkki pieniä ananaspaloja, valutettuna
250g viinirypäleitä, kuutioituna
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä

Kastike:
1,5dl kevytmajoneesia
1 dl kuohukermaa
2 rkl ananasmehua (ananaspalojen lientä)
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria

Kuutioi ja pilko kaikki salaatin ainekset ja sekoita ne isossa kulhossa keskenään. Sekoita kastikkeen kaikki ainekset keskenään ja mausta ripauksella ruususuolaa ja mustapippuria. Kaada kastike salaatin joukkoon ja sekoita huolellisesti. Anna salaatin makustua jääkaapissa pari tuntia ennen tarjoilua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti