Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

perjantai 2. tammikuuta 2015

Täytetyt pitaleivät

Meillä oli ilo hyvästellä vuosi 2014 ja toivottaa vuosi 2015 tervetulleeksi sellaisissa merkeissä, että pääsimme mieheni kanssa valmiiseen pöytään nauttimaan muiden tekemistä antimista. Tämän vuoksi alunperin suunnittelemani uuden vuoden menu jäi toteutttamatta ja näin alkuvuoteen pääsenkin postailemaan jo aiemmin viime vuoden puolella kokeiltuja herkkuja. Löysin Hellan ja viinilasin välissä -blogista maininnan Rachael Lanen Suuresta grillikirjasta ja päätin etsiä kyseisen teoksen omiinkin käsiini. Opus on todellakin suuri grillikirja, siitä löytyy yli 200 erilaista reseptiä monenlaisista raaka-aineista. Aloitin massiivisen opuksen selailun avoimin mielin ja sieltä erottui aivan ensisilmäyksillä resepti nimeltään Broileria etelävaltioiden tyyliin. Meillä resepti toteutettiin broilerin sisäfileistä ja yhdistettiin ajatukseen täytetyistä pitaleivistä. Tämä toteutettiin meillä arki-iltana ja ajansäästön vuoksi tyydyimme valmiisiin pitaleipiin, josko ensi kerralla leivon ne itse. Täytteet päätettiin pitää mahdollisimman yksinkertaisina, jotta broilerit pääsevät makujensa kanssa oikeuksiin ja olihan nämä tällaisenaan enemmän kuin erittäin toimivia.



Ainekset: (4 hengelle)

8 pitaleipää

400g broilerin sisäfileitä

Mausteseos:
1dl riisijauhoja
4 tl kuivattua timjamia
4 tl kuivattua oreganoa
4 tl mietoa savustettua paprikamaustetta
4 tl sipulijauhetta
4 tl valkosipulijauhetta
2 tl chilimausteseosta
ripaus ruususuolaa

2dl kirnupiimää

Lime-chilimajoneesi:
1 dl kevytmajoneesia
limen mehu ja kuori raastettuna
0,75dl Santa Marian sweet chili -kastiketta

2 tomaattia, kuutioituna
4 mietoa chilipaprikaa, hienonnettuna
iso sipuli, kuutioituna
3 yksikyntistä valkosipulia, hienonnettuna

Sekoita majoneesin ainekset keskenään ja laita majoneesi jääkaappiin makustumaan. Sekoita keskenään kaikki mausteseoksen ainekset ja laita ne muovipussiin. Kaada kirnupiimä syvälle lautaselle ja kasta broilerin sisäfileitä molemmin puolin piimässä. Laita ne sen jälkeen muutama filee kerrallaan mausteseospussiin ja sekoita pussia, jota mausteseos tarttuu broilerin pinnoille. Grillaa broilerin sisäfileet keskilämmöllä 4-6 minuuttia per puoli, kunnes ovat kypsiä. Lämmitä pitaleivät pakkauksen ohjeen mukaan ja pilko/kuutioi kaikki, mitä leipien sisään ollaan laittamassa. Kuullota sipulia ja valkosipulia nopeasti muutama minuutti pannulla tilkassa oliiviöljyä. Kun broilerit on kypsiä, paloittele ne ja kasaa niiden lisäksi leipien sisään tomaattia, chilipaprikaa, sipulia ja valkosipulia sekä reilusti chili-limemajoneesia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti