Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Halloumi-kasviskakut kirpeällä chilikastikkeella

Vaikka meillä ollaankin liharuokien ystäviä, pyrimme syömään varsin monipuolisesti. Tämän myötä innostuin miettimään lauantaille pääruuaksi jotain ihan muuta, kuin liharuokia. Halloumia meillä syödään säännöllisesti ja kun lyhyen etsinnän jälkeen törmäsin tähän Gordon Ramseyn reseptiin, oli valinta selvä. En ole mintun suuri ystävä, mielestäni se sopii parhaiten lammasruokiin, joten päätin korvata sen näissä kakuissa kokonaan korianterilla. Samoin lisäsin korianteria myös chilikastikkeen joukkoon. Tämä oli oikeinkin makoisa, meille erilainen pääruoka. Gordon Ramseyn reseptiikka on aika takuuvarmaa herkkua ja niin se toimi tälläkin kertaa.


Ainekset: (4 hengelle)

Kakut:
400g halloumia, raastettuna
2 porkkanaa, raastettuna
kesäkurpitsa, raastettuna
4 kevätsipulia, hienonnettuna
ruukku tuoretta korianteria, hienonnettuna
2 kananmunaa, kevyesti vatkattuna
3 rkl gluteenittomia korppujauhoja
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa
(oliiviöljyä paistamiseen)

Kirpeä chilikastike:
punainen chili, siivutettuna
2 cm inkivääriä, raastettuna
2 tl tomusokeria
4 rkl riisiviinietikkaa
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl hienonnettua tuoretta korianteria
ripaus ruususuolaa

Salaatti:
250g miniluumutomaatteja, puolitettuna
oliiviöljyä
ripaus mustapippuria
ripaus ruususuolaa
2 salottisipulia, hienonnettuna
rasia Kotipellon puutarhan versoseosta

Aloita valmistamalla halloumi-kasviskakut. Raasta halloumi, porkkanat ja kesäkurpitsa. Valuta porkkana- ja kesäkurpitsaraasteesta ylimääräinen vesi pois laittamalla ne hetkeksi siivilään. Sekoita keskenään halloumi-, porkkana- ja kesäkurpitsaraaste ja lisää joukkoon hienonnettu korianteri. Mausta mustapippurilla ja ruususuolalla. Lisää joukkoon kevyesti vatkatut kananmunat ja korppujauhot. Sekoita huolellisesti. Muotoile taikinasta kahdeksan kakkua/pihviä. Laita ne jääkaappiin asettumaan. Kuumenna kiertoilmauuni 200-asteiseksi ja asettele puolitetut moniluumutomaatit leivinpaperilla peitetylle uunipellille leikkuupinta ylöspäin. Ripottele päälle oliiviöljyä ja ripaus ruususuolaa ja mustapippuria. Paahda tomaatteja uunissa n. 20 minuuttia, kunnes alkavat rypistyä ja saavat kevyesti väriä. Valmista kirpeä chilikastike sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Maista ja lisää tarvittaessa riisiviinietikkaa hapokkuutta lisäämään tai oliiviöljyä hapokkuutta vähentämään. Nostele annoslautasille versoseosta, hienonnettua salottisipulia sekä uunitomaatteja. Nosta halloumi-kasviskakut jääkaapista ja kuumenna tilkka öljyä pannulla. Paista halloumi-kasviskakkuja molemmilta puolin, kunnes saavat väriä ja halloumi alkaa sulaa. Nosta kakut annoksiin ja kaada päälle chilikastiketta. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti