Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Graavilohicarpaccio

Taas kerran päätin lauantaimenua toteuttaessani mennä mielihalujen mukaan ja hienoisessa kiireessä kirjoitin kauppalistaan mansikoita, parmesania ja graavilohta. Kauppareissun jälkeen vasta  tulin ajatelleeksi, että annos olisi sellaisenaan kovin tylsä ja nopealla etsinnällä löysinkin tämän reseptin. Yleensä vinaigrettereseptejä joutuu maistelemaan kovasti ja tuunailemaan ajatuksen kanssa, tuo kyseinen resepti sen sijaan oli aivan täydellinen suoraan sellaisenaan kopioituna. Tämä annos oli aivan älyttömän hyvä makumaailmaltaan; suolaista, makeaa ja kirpeää hyvässä tasapainossa.



Ainekset: (2 hengelle)

300g graavilohta
8 isoa mansikkaa, puolitettuna
parmesanlastuja

Vinaigrette:
2 rkl Maille täysjyväsinappia
2 rkl juoksevaa hunajaa
3 tl valkoviinietikkaa
0,6 dl extra-virgin oliiviöljyä
pieni ripaus ruususuolaa
pieni ripaus mustapippuria

Valmista vinaigrette sekoittamalla kaikki ainekset keskenään. Tarkista maku ja laita jääkaappiin hetkeksi makustumaan. Asettele lautasille kevyesti limittäin graavilohisiivuja ja asettele puolitetut mansikat niiden ympärille. Ripottele reilusti parmesanlastuja graavilohen päälle ja ripottele vinaigrettea koko annoksen päälle. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti