Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

tiistai 9. joulukuuta 2014

Herkullinen pastasalaatti

Ei taida olla kovinkaan pitkä tovi siitä, kun viimeksi hehkutin, kuinka ihanan helppoa, nopeaa ja siltikin herkullista arkiruokaa salaatit voivat olla. Tässä taas yksi erittäin loistava esimerkki siitä, että itselle mieluiset ainekset yhteen sekoitettuna eivät voi epäonnistua. Joskus parhaat ideat syntyy sen seurauksena, ettei alunperin tunnu keksivän yhtään mitään järkevää ajatusta päivän ruuaksi. Tätä annosta pääni sisällä kehitellessäni lähdin liikkeelle jostain aivan muusta kuin salaatista ja haaveilinpa parmesanlastuistakin jossain välissä. Ja silti lautasille kasattiin aivan hekumallisen herkullinen ruokaelämys. Aina välillä allekirjoitan toteamuksen; yksinkertainen on kaunista, ja tässä tapauksessa myös varsin herkullisen makuista.


Ainekset: (2 hengelle)

2 avokadoa, siivutettuna tai kuutioituna
rasia miniluumutomaatteja, puolitettuna
100g rucolaa
275g Arla Apetina salaattijuustokuutioita paahdetulla chilillä
140g Torino kahden värin täysjyväpennepastaa, keitettynä
ripaus ruususuolaa
ripaus mustapippuria
(tummaa balsamicoa)

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Huuhdo rucola ja asettele kahdelle syvälle lautaselle. Lisää keitetty pasta rucolan joukkoon. Lisää annoksiin tomaatit. Halkaise avokadot ja poista niistä kivet. Kaiverra avokado kuorestaan ruokalusikan avulla ja siivuta tai kuutioi se. Asettele avokadon palaset annoksiin ja raasta avokadojen päälle ripaus ruususuolaa. Raasta koko annoksen päälle myös ripaus mustapippuria. Nostele viimeisenä salaattijuustokuutioita annoksiin, itse lusikoin hieman myös kuutioiden säilöntäöljyä juustokuutioiden mukana ja voin kertoa, että ainakin meillä toimii. Tällaisenaan annos ei kaipaa salaatinkastiketta, itse lisäsin pienen ripauksen tummaa balsamicoa, joka ei kuitenkaan ole missään nimessä pakollista, annos toimisi loistavasti myös ilman!

Salaatin kylkeen kaadoin lasillisen extempore-idealla valittua viinisuositusta Hellan ja viinilasin välissä -blogista, joka on kiistatta yksi lempiblogeistani. Aivan loistavien ruokareseptien lisäksi blogista löytyy tosiaan myös todella hyviä viinivinkkejä. Tämä tapaus on mukava, helppo valkoviini, joka selvästi sopii ruokajuomaksi myös tällaisen salaatin kanssa.

"EVERYONE NEEDS A PLAN B"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti