Gluteenittomia reseptejä vuodesta 2016 alkaen!

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Gorgonzola-kanapastaa

Jotta ei elo olisi päässyt käymään liian tasapaksuksi, tämä vuosi on ollut meillä lukemattomien muiden käänteiden lisäksi myös keittiössä ihan uudenlaista opettelua. Olen nimittäin joutunut siirtymään gluteenittomaan ruokavalioon (tahtomattani) ja sen myötä joutunut etsimään keittiössä hifistelyyn asti riittävää kokkauskipinää ihan tosissani. Alkujärkytyksestä toivuttuani, olen saanut huomata, ettei se kokkailu ilman gluteenia sisältäviä aineita olekaan ollenkaan niin hankalaa kuin alunperin ajattelin. Toki aina on hankaluus, että kaikista uusista aineksista pitää syynätä sisällöt läpi huolellisesti, jotta vahingossakaan ei tule laitettua ruuan joukkoon mitään sellaista, mitä elimistö ei kestä. Nyt kun puolessa vuodessa on pikkuhiljaa päässyt sinuiksi gluteenittoman ruokavalion kanssa, alkaa keittiössäkin reseptiikka olla taas sitä mitä ennenkin, eli sydänmurujani, ruokaa rakkaudella ja intohimollakin tehtynä. Hifistely on mukava harrastus, mutta arkikiireiden keskellä parhautta on maukkaat ruuat, jotka valmistuu siinä kuuluisassa "käden käänteessä". Tässä loistava esimerkki sellaisesta, annos on helppo tehdä pastan valinnalla gluteenittomana (kiitos Semperille ja muille merkeille, jotka tuotteillaan tekevät minunkin elämästä helpompaa!) tai ihan tavallisena, ruokailijoista riippuen. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.



Ainekset: (2 hengelle)

300g broilerin fileesuikaleita
200g creme fraichea
120g gorgonzola-juustoa
reilusti mustapippuria rouhittuna myllystä

kourallinen pinjansiemeniä, kuivalla pannulla paahdettuna
rucolaa
(ripaus tulista chilirouhetta)

(gluteenitonta) nauhapastaa

Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja paista broilerin fileesuikaleet kypsiksi. Pienennä lämpöä ja lisää pannulle creme fraiche ja pieniksi kuutioiksi leikattu gorgonzola-juusto. Kun juusto alkaa sulamaan, lisää pannulle reilu ripaus mustapippuria myllystä. Maista kastiketta ja lisää tarvittaessa mustapippuria. Keitä gluteeniton (tai tavallinen) pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Annostele lautasille pastaa ja reilusti kastiketta päälle. Koristele tuoreella rucolalla ja paahdetuilla pinjansiemenillä. Jos tykkää pienestä potkusta, suosittelen lisäämään myös ripauksen tulista chilirouhetta annokseen. Tarjoile heti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti